Agar Prendrialainen

                                                                                  

Nimi Agar Prendrialainen [aagar]

Kutsumanimet Agar, Kyy

Kyy-nimen noita sai vielä Prendrianin läänissä asuttuaan. Etenkin kallioisimmilla seuduilla asuvien kesken on uskomus, jonka mukaan jos näkee kyyn ylittävän kävelemänsä polun edellään, on se paha enne, joka uumoilee kuolemaa. Echelian seudulla tiedettiin noidasta, jonka huhuttiin kylvävän kuolemaa vanavedessään, mistä hyvästä Agar sai lisänimen Kyy.

Sukupuoli Mies

Ikä 72
Laji Haltia

Ammatti
Nuoruudessaan toiminut simpukoiden ja rapujen parissa, sekä rohdonkeittäjän oppipoikana. Nykyään noita kuitenkin hankkii tarvitsemansa rahat valmistamalla ja myymällä nuoruudessaan oppimiaan rohtoja, sekä siinä sivussa laittomia keitoksiaan.
Ja jos sitä joku osaa ja tietää kysyä, on Agar myös valmis valmistamaan kirouksia ja langettamaan ne niistä maksaville.


Kansalaisuus Hirain


Ulkonäkö

196 cm pitkän haltian ryhti on huono ja juro olemuksensa luotaantyöntävä. Agar näyttää väsyneeltä ja sairaalta. Hänen alati verestävien ja punoittavien silmiensä alla on tummat pussit, kuin mies ei saisi lainkaan tarpeeksi unta -mikä pitääkin harmillisen usein paikkaansa. Kasvoillaon usein kylmä, välinpitämätön ilme. Huonovointista mielikuvaa eivät auta hänen alati tärisevät kätensä.
Ruumiiltaan pitkän haltian keho on hontelo, hiemain kömpelön näköinen liikkeissään, kävellessä vasempaa nilkaansa ontuva. Myös kätensä ovat varsin pitkät. Lihasta häneltä löytyy, etenkin alati metsässä patikoivista jaloistaan, mutta kaikki on verhottu raskaiden ja löysien vaatekerrosten alle. Agarin iho on tumma, mutta kärsii häiriöstä, jossa ihoa peittävät vaaleat alueet. Niitä on ympäri Agarin kehoa, paikoiltaan suhteellisen symmetrisesti, mutta reunoiltaan hyvin epätasaisesti.
Miehen kasvot ovat kapeat, posket hieman kuopalla. Nenä on isohko ja kyömy, ja harmaat silmät syvällä päässä. Agarin hiukset ovat tummat, lähes mustat. Ne ovat laadultaan kihartuvat ja malliltaan lyhyet, jakaus pään vasemmalla sivulla ja edestä oikean silmän yllä roikkuvat. Niskan ihossa olevan vaalean läiskän alueelta myös niskan hiukset kasvavat vaaelina. Kulmakarvat ovat tummat ja paksunevat pään sivuille päin mentäessä. Kasvojen sivuilla on pienet pulisongit, sekä leuassaan sänki, toisinaan pieni parta.

Vaatetus

Agar pukeutuu mielellään tummiin sävyihin, mutta toisinaan miehen päällä näkee myös vaaleampia sävyjä. Väreistä hän pitää etenkin oranssista ja turkoosista. Kankaat ovat paksuja ja kestäviä, hyvin vaeltamiseen sopivia. Hän suosii myös väljiä, mukavia vaatteita.
Lähes poikkeuksetta noidan kaula on peitettynä, useimmiten korkeakauluksisella paidalla joka on vedetty leukaan asti, toisinaan huivilla. Vaatteidensa, etenkin takkiensa helmat ovat pitkiä, ja housut pussittavaa mallia. Hän myös suosii suuria huppuja ja kerroksia. Käsissään noidalla on usein pitkät nahkaiset hanskat, osa sormettomia versioita .Jalkaansa mies vetää tukevat vaellussaappaat.
Vöitä Agarin pukeutumisesta ei puutu. Vyötärön usealta vyöltä roikkuu niin nahkaista pussia kuin luita ja helmiäkin. Koruja noidalla on usein vasemmassa kädessään ja lävisteyssä oikeassa korvassaan.
Mukanaan Agar kuljettaa myös ruskeaa olkalaukku, jossa kaikki tarpeellinen kätevästi kulkee.

Aseet

Noidan vyötäisillä roikkuu rautainen sotanuija. Sen varsi on korsiteltu siihen kaiverretuin kiemuroin ja nuijan pää on kuusihaarainen. Agar ei ole kokenut taistelija, ja ontumisensa asettaa hänet alakynteen. Miehen tekniikka onkin raaka voima. Mitä pikemmin hän saa vastustajansa pois pelistä nuijan silmittömin iskuin, sen parempi.
Lisäksi haltialla on mukanaan yhdestä kolmeen puukkoa, aina saaliin nylkemiseen kuin tarvitsemiensa kasvien, juurien , jästenten ynnä muiden katkomiseen.

 


Luonne
 
Agarin käsitys asioista on hyvin mustavalkoinen. Hän on itsekäs, ja määrittelee asioita sen perusteella, mistä on hänelle hyötyä. Jos hän kokee, ettei joku tai jokin ole hänen huomionsa tai vaivansa arvoinen, ei hän viitsi uhrata siihen aikaansa, ainakaan tosissaan. Haltia on pikkumainen ja keksii vaivatta toisista plajon huonoa, vaikka ei heitä tuntisikaan. Hän on myös hyvin kateellinen persoona, vaikka ei osaakaan usein kadehdistansa aihetta tunnistaa. Miehen on muutenkin vaikea käsitellä tunteitaan, varisnkaan mitään positiivista jos se on millään lailla pyyteetöntä. Hän osaa olla onnellinen ja tyytyväinen omista saavutuksistaan, mutta toisen puolesta sellaisen tunteminen tuntuu käsittämättömältä, hyvin vieraalta.

Lapsena kovassa kurissa kasvanut haltia tottui tekemään, mitä käsketään. Toisten määräily tulee häneltä itseltäkin luonnostaan, ja ei pelkää näyttää toiselle hänen paikkaansa, mikäli häntä uhmataan. Auktoriteetti ja sen kunnioittaminen on Agarille tärkeää. Siitä huolimatta, että mies on valmis toteuttamaan mielestään kohtuullisia ja järkeenkäypiä käskyjä, hän on hyvin vastahakoinen suorittamaan ystävällisiä, yksinkertaisia pyyntöjä.

Haltia on usein käytökseltään töykeä ja sanoissaan suora ja röyhkeä. Asioiden kiertely siinä pelossa, että loukkaa tai satuttaa jotakuta on lähes naurettava ajatus. Siinä missä Agarin on vaikea tulkita omia tunteitaan, on se hankalaa myös muiden kohdalla. Kasvatti-isänsä kiintymys oli helppoa, yksinkertaista. Sitä ei tarvinnut osoittaa turhaan. Miksi palkita hyvästä työstä tai käytöksestä, kun niiden toteuttaminen oli oletusarvo? Väärin tekemisestä rankaistiin, mikä oli helppo konsepti ymmärtää. Se, että joku vilpittömästi esimerkiksi auttaa toisia omasta ilostaan vailla vastapalvelusta, on Agarille hankala ajatus.
Aivan kivikasvo noita ei ole, mutta hänen huumorinsa on hyvin kuivaa ja vahingoniloista.

Agar on varsin epätasapainoinen ja kokee jatkuvaa ahdistusta osaamatta kertoa miksi. Hän ei viihdy suurissa väkijoukoissa, mutta kokee olonsa kauttaaltaan yskinäiseksi, oli hän omissa oloissaan tai seurassa. Jatkuva kuoleman läsnäolo riuduttaa häntä niin sisältä. Vaikka noidalla onkin mielessään häämöttävä päämäärä, ei hänellä ole oikein kunnolla otetta elämästään.


Menneisyys

Hyvin tiivis versio:

Agar menetti vanhempansa jo vauvana. Simpukanpyytäjä, kookas ja tyly örkki Bur-Dùbuok otti pojan kasvattaakseen.
Bur ei ollut kummoinen isä jos isä laisinkaan, kohteli poikaa tiukasti. Lapsuudessaan Agar ton teki töitä niin kauan kuin saattaa muistaa, mutta vertailukohtaa vailla tyytyi poika rankkaan kohteluunsa mukisematta.
Kasvatti-isä kuoli Agarin ollessa kahdentoista, jolloin haltia löysi itsensä vanhan faurranaisen, rohdonkeittäjä Nasadferin oppipoikana. Nasadferista haltia piti mahdollisesti vielä vähemmän kuin Burista, mutta oli kiinnostunut rohdonkeittäjän työstä, mikä piti hänen mielenkiintonsa yllä muutoin tylsän naisen suojattina ollessaan.
Agar oli aina osannut aistia jonkinlaista energiaa ympärillään, ja varttuessaan hän oppi ymmärtämään sen olevan hänen kykynsä aistia kuolemaa. Synnynnäinen ominaisuutensa yhistettynä hänen makaaberiin uteliaisuuteensa sai pojan hänen kasvaessaan nuoreksi mieheksi siirtymään tavallisista rohdoista noituuteen, eikä aikaakaan, kun mies hylkäsi sinisilmäisen faurramuorin ja asettui harjoittamaan taitojaan mökkiin metsän siimekseen.

.

Prendrian kalastajakylässä syntynyt haltiapienokainen menetti vanhempansa ennen kuin lapsi saaattaisi sitä muistaa. Hänen kasvatti-isänsä, suurikokoinen örkki Bur-Dùbuok, ei koskaan avautunut siitä, kuinka jo ensimmäisistä vuosistaan asti orpopienokainen hänen hoiviinsa päätyi. Oli syy mikä hyvänsä, örkki otti Agarin hoiviinsa. Sukunimensä joko unohdettuna tai tietämättömissä tuli pojasta Agar Prendrialainen.
Bur oli ravustaja ja simpukanpyytäjä, ja jo siitä asti kuin Agar muistaa, on hänet laitettu auttamaan kasvatti-isäänsä työssä. Pojan muistot varhaisesta lapsuudestaan ovat hämärät, ensimmäisiä selkeitä mielikuviaan ovat sormensa osteriveitsen ympärillä. Bur kohteli lasta ennemmin apupoikana kuin poikanaan, mutta Agar ei osannut olla kohtalostaan pahoillaan; hänellä oli katto päänpäällään ja ruokaa vatsassaan. Oli vain normaalia, että hän maksoi siitä takaisin työllä ja olemalla hyödyksi.

Ensikosketuksensa synnynnäiseen ominaisuuteensa aistia kuolemaan liittyvää energiaa oli jo aivan lapsena, vaikka tuolloin poika ei sitä ymmärtänytkään. Veitsen työntyessä osterin kuorten väliin ja hänen pakottaessa ne auki aisti hän jotain, mitä ei osannut tunnistaa. Tunne oli yhtäaikaa epämiellyttävä kuin kiinnostavakin, ja uteliaisuus sai hänet toistamaan prosessin yhä uudelleen ja uudelleen, mikä ei vaatinut paljon, kun kyseessä oli hänen työnsä.

Agar oli hiljainen ja tottelevainen lapsi, ja saikin osakseen paljon komentelua. Vaikka lapsi nurisikin hommistaan toisinaan, loppupeleissä hän teki aina sen, mihin hänet käskettiin. Kehut tai hellyydenosoitukset olivat hänelle aivan vieras käsite, ja poika oppikin yhdistämään Burin ja hänen välisen enemmän tai vähemmän leikkimielisen naljailun jonkinlaiseksi kiintymyksenosoitukseksi.
Simpukanpyyntö koitui Burin kohtaloksi Agarin ollessa kahdentoista vuoden iässä. Vaikka haltia ei ollut koskaan miehestä erityisesti pitänyt, ei hän ollut kasvatti-isäänsä myöskään vihannut. Suru olisi pian alkanut riuduttaa yksin jäänyttä haltialasta, kun kaupungin rohdonkeittäjistä, jonka kanssa Agar oli asioinut muutamia kertoja aiemmin, otti pojan suojatikseen. Punahirvifaurra oli jo vanha muori. Sen lisäksi, ettei rohdonkeittäjä tohtinut jättää tietämäänsä lasta oman onnensa nojaan, olisi faurran mukaan ruumiilliseen työhön tottuneesta reippaasta nuoresta miehestä hänen vanhoille luilleen hyvä apu rohtojensa keräilyyn ja keittelyyn. Niin Agarista tuli parantajan oppipoika.

Nasadferin suojattina olo oli nuorelle haltialle hyvin ristiriitainen kokemus. Naisen työ oli hyvin kiinnostava, ja poika imikin itseensä kaiken tiedon kasveista, niiden käyttötarkoituksista ja rohtojen valmistamisesta. Etenkin haltia nautti heidän matkoistaan metsään, vuorenrinteille ja vesistöjen rannoille erilaisten kasvien ja juurten perässä. Vain vuosi tai kaksi, kun Agar alkoi noutaa yrttejä yksin, jättäen kankeasti kulkevan muorin keittämisen pariin.

Mutta oli työ kuinka kiinnostavaa tahansa, oli Agar muutoin aivan hukassa. Hän tunsi kiitollisuutta Nasadferia kohtaan opetustensa puolesta, mutta muutoin hän ei ymmärtänyt naista lainkaan. Faurra oli kaikkea muuta kuin mihin hän oli tottunut; lempeä ja hyväsydäminen, aina auttamassa muita. Nämä asiat Agarin mielessä olivat lähes raivostuttavia piirteitä. Muori sinisilmäisesti auttoi ketä tahansa, välittämättä oliko apua tarvitsevilla edes keinoja maksaa hänen työstään. Lisäksi nainen oli tavattoman pinnallinen, jutteli mukavia turhuuksia ja leperteli Agarin mielestä tyhjiä kehuja jokaiselle asiakkaalleen. Pojan aiempi kasvatus oli jättänyt hänestä röyhkeän ja itsekkään, joten uuteen elämään sopeutuminen oli vaikeaa.

Burin kasvattina oli Agarin elämä ollut työntekoa aamusta iltaan, mutta nyt hänellä oli aikaa omien ajatustensa kanssa. Haltia oppi tuntemaan synnynnäistä kykyään paremmin, oppi tunnistamaan aistimiaan energioita. Hän ymmärsi, ettei jatkuva, humiseva tunne ollut jotain, minkä kaikki asitivat, vaan se oli hänen kykynsä aistia kuolemaa ympärillään, aina kukkien kuihtumisesta hetkeen, kun jonkun sydän lakkasi lyömästä. Energia veti häntä puoleensa jollain lailla, ja makaaberi uteliaisuus sai hänet matkoillaan taittamaan niskat pikkulinnulta jos toiseltakin, aihettaen turhaa kuolemaa.
Mutta mitä enemmän haltia oppi kykyään ymmärtämään, tuntui se suorastaan hukuttavan hänet. Kuolema sattui jollain tapaa, ja vaikka kipuun turtuikin, oli kuoleman energian jatkuva läsnäolo kuin sormeensa pistävä neula, pysyvä avohaava. Agar oli kenties seitsemäntoistakesäinen alkaessaan etsiä lohtua tilaansa Nasadferin puodin hyllyiltä, käyttäen milloin mitäkin rohtoa kipunsa turruttamiseen.
Agarille siirtyminen tavallisten rohtojen keittelystä noituuden puoleen oli kuin vanhojen, kuluneiden kenkien vaihtaminen uusiin. Haltia koki Nasadferin olevan täysin vailla kunnianhimoa ja ylepyttä, ja häntä ahdisti, ettei hölmö muori, niin kuin kukaan mukaan, aistinut potentiaalista voimaa ympärillään. Alkuun nuoren miehen kokeilut olivat varsin harmittomia, pieni lisäys rohtoon sinne tänne, mutta hänen uteliaisuutensa kasvoi valtavaa tahtia. Jopa Nasadfer aisti muutoksen pojassa, muttei tiennyt, mitä tilateelle tehdä. Faurran onneksi ei hänen tarvinnutkaan, kun Agar kerran metsään matkattuaan ei vain koskaan palannut.

Haltia vetäytyi metsään vuoriston juureen. Jos hän ei ollut koskaan pahemmin välittänyt muista, niin miksi edes yrittää? Yksin hänen oli helppo tehdä mitä hän halusi, ja nuori mies asettuikin asumaan metsään, jonne vuosien saatossa muodostui hänen kodikseen puinen mökki, joka koki muutoksia vuodesta toiseen. Agar myös matkasi paljon, hankkien käsiinsä kirjoja rohdoista, loitsuista ja kirouksista. Tuntui, kun hän voisi viimein hyödyntää kaikkea oppimaansa kunnolla yhdistäessään taitonsa aistimaansa energiaan. Agar oppi soveltamaan noituutta ja rituaaleja itselleen parhaalla tavalla, luiden, veren ja kuoleman löytäessä tiensä hänen käsiinsä yhä useammin.

Mies oli huumassaan varomaton. Lähistöllä liikkui huhujaa noidasta, joka kylvi kuolemaa ympärilleen. Miehen olinpaikka ei ollut varsinainen salaisuus, ja hän palasikin kerran eräältä pidemmältä matkaltaan kotiinsa vain löytääkseen sen hiiltyneet jäänteet. Agar vaihtoi maisemaa, mutta ei ennen kuin oli langettanut kirouksen mieleisensä syntipukin niskaan.


Noita asettui asumaan salmen toiselle puolen, Cherelian lääniin, metsään Bélstramin liepeille. Siellä noita rakensi menettämänsä uudelleen, tällä kertaa tekojaan enemmän varoen.


Taidot
 
Haltia on taitava rohdonvalmistaja, oli kyseessä laillinen tai laiton keitos. Tietoutensa kasveista ja yrteistä on laaja niin käytännön kuin kirjaviisauden osalta.
Agarilla on synnynnäinen kyky aistia kuolemana liittyvää energiaa. Kyky on hänelle niin hyöty kuin valtava rasite. Haltia aistii kuolemaa niin kasvien kuihtumisesta siihen hetkeen, kun jonkun sydän pysähtyy. Kuolema on ainainen humina, joka rasittaa hänen aistejaan. Sen aistiminen, etenkin ruumiin jälkeensä jättävän kuoleman, satuttaa häntä. Kipuun on vuosikymmenten aikana turtunut, mutta sen turtumisen hintaa on vaikea määritellä. Agar kykenee myös aistimaan, jos joku lähestyy kuolemaa, on esimerkiksi kuolemaan johtavasti sairas.

Tätä energiaa noita kykenee käyttämään hyödykseen loitsuissaan. Hän osaa valjastaa kuolemaan liittyvää energiaa käyttöönsä, sitoa sen loitsuihinsa niitä vahvistamaan tai kokonaan mahdollistamaan.
Kuolema ei ole kaunista, eikä ole Agarin noituuskaan. Miehen tapa toimia on karkea ja tehokas, eikä hän pelkää likaavansa käsiään. Haltia käyttää loitsuissaan hyödykseen juurien, kasvien ja yrttien lisäksi paljon ruumillisia asioita. Kynsiä, siipiä, silmiä, häntiä. Myös veri on iso osa hänen noituuttaan. Agar on kokemuksen kautta päässyt lopputulokseen, että käyttämänsä energia on vahvimmillaan sen ollessa hiomatonta. Ei ole syytä leikellä tarvitsemaansa häntää irti ajalla ja huolella, kun sen irti riipaisemiseen riittää terävä veitsi ja yksi rujo liike.

Sanojen osalta Agarin loitsinta on hiljaista, käheää muminaa.


Muuta
 
- Noita ei useinkaan puhuttele ketään nimeltä, tai saattaa käyttää itse antamiaan nimityksiä niin tutuille kuin tuntemattomillekin henkilöille.
- Piippu Agarin käsissä on yleinen näky. Piipussa on milloin mitäkin, mutta yhteinen tekijä on yrttien tai muiden aineksien turruttava tai huumaava vaikutus. Mies on täysin riippuvainen kyseisistä aineista, ja tilaisuuden tullessa väärinkäyttää mitä tahansa rohtoa tai yrttiä silmää räpäyttämättä. Riippuvuus sai alkunsa, kun haltia nuorempana pyrki turruttamaan aistinsa ympäröivältä, tukahduttavalta energialta, jota hän aistii.
- Johtui se sitten piipussa polttamista tai suussaan pureskelemistaan aineksista tai levottomuudestaan, Agarin sormia värisyttää ikuinen tärinä. Mies myös palelee suurimman osan ajastaan.
- Vuodet ovat tehneet noidan matalasta äänestä käheän, toisinaan jopa kivuliaan käyttää.
- Kolmisenkymmentä vuotta sitten teloi jalkansa niin pahasti, etteivät silloiset taitonsa riittäneet parantamaan sitä tarpeeksi hyvin. Mies ontuu vasenta nilkkaansa joknin verran. Vamma ei estä häntä patikoimasta haluamiinsa paikkoihin, mutta matkanteko on aiempaa hitaampaa.
- Näkee paljon painajaisia ja kokee toisinaan valtavaa ahdistuneisuutta nukkuessaan.
- Noidan nykyinen asuinpaikka Cherelianin läänissä on puinen mökki metsän keskellä. Se ei ole kovin suuri, mutta riittävän iso Agarin tarpeille. Mökki on rinteessä ja osa siitä on rakennettu kallion sisään. Talo on suojattu useilla suojaloitsuilla (välttääkseen saman kohtalon kuin edellinen asumuksensa), joista yksi eksyttää kulkijan pois mökille vievältä polulta, jos joku sattuu liian lähelle.

- Agar pelkää omaa vääjäämätönsä kuolemaansa. Hän on ollut henkeään uhkaavissa tilanteissa, joista on voinut päätellä, ettei hän kykene aistimaan omaa kuolemaansa ennalta. Noita on mielessään vakuuttunut, että sopimus voimallisen demonin kanssa on ratkaisu hänen pelkoihinsa. Mies haluaakin palavasti tehdä sopimuksen vastaavan olennon kanssa, ja ajatus on läsnä aina hänen matkatessaan ja etsiessään tietoa. Noita on ollut tekemisissä räyhähenkien kanssa, mutta janoaa vahvemman enegrian läsnäoloa.