Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59 
|
Post by Ghaldun on Apr 13, 2016 18:39:33 GMT 2
//is dis the right place? Eskimo ja Selén, tännepäin
Agar Prendrialainen
Ontuvat askeleet kävelivät edestakaisin mökissä. Askellus oli hidasta, mutta rauhatonta. Vasemman käden sormet rummuttivat kärsimättömänä reittä, ja toinen käsi puolestaan hypisteli ilmaa haltian suun edessä, kun vetäen yli asioita noidan käydessä lävitse listaa mielessään. Lista ei ollut kovin häävi, mutta Agar yritti parhaansa mukaan muistaa tärkeimmät asiat. Noita oli sullonut jo reppuunsa suurimman osan tarvitsemistaan tavaroista, mutta ei jostain syystä päässyt irti olosta, että hän oli unohtanut jotakin.
Agar potkaisi saappaallaan kumoon pinon paperikääröjä lattialla. Ugh. No, mitä tahansa se olikin, ei se olisi liian tärkeää, jos hän oli sen kerran unohtanut.
Ulkona oli jo lähes valoisaa, vaikka ajankohta olikin varhainen. Huolimatta siitäm ettei matka vuorenrinteeltä Bélstramiin vienytkään paria tuntia pidempään -haltian ontuvaa tahtia-, oli mies päättänyt varata aamupäivänsä metsässä oloa varten. Hän voisi matkata rauhassa, omaa tahtiaan, tutkia ja katsella josko löytäisi maastosta jotain mielenkiinoista tai keräämisen arvoista.
Aikaiselle lähdölle oli myös toinen syy, mutta sitä Agar ei myöntäisi. Hämärä mielikuva erään hovivelhon jäähyväissanoista hänen jatkettuaan matkaansa yllättävältä vierailultaan sai miehen kurtistamaan kulmiaan. Hän ei muistanut aivan tarkoin, mitä nainen oli sanonut, mutta sanoma oli mielessään sanoja selvempi; faurra oli ilmoittanut tulevansa takaisin valofestivaalien aikaan. Agar ei aikonut olla kotona, kun niin kävisi. Oli valofestivaaleja edeltävä aamu ja naista ei ollut vielä kuulunut, eikä haltia halunnut ottaa enempää riskejä.
Vielä muutaman purnukan laukkuunsa survaisten, noita nappasi sitten repun tuolilta ja heitti sen selkäänsä. Sen sisältö kilahti vaimeasti. Agar veti jalkaansa vaellussaappaat ja kiersi puhaltamassa sammuksiin loput kynttilät. Arkun päälle oven viereen hän oli jättänyt pienen puisen kulhon, jonka mies otti mukaansa, ennen kuin veti oven kiinni perässään. Lainkaan pidemmälle Agar ei jatkanut, vaan pysähyi suljetun oven eteen. Pitkät sormet kastettiin kulhossa olevassa seoksessa ja vietiin eteen sitten puiselle pinnalle. Noidan silmät painuivat puolittain kiinni hänen alkaessa lausua loitsua, sormien liikkuessa oven laudoilla, kuviota piirtäen.
Tämä oli rutiini jos Agar jätti mökkinsä useammaksi päiväksi. Viimeisen tunkeilu oli sekin tuoreena hänen mielessään, ja siitä oppia ottaneena oli noita uudistanut ympäröivään metsään sidottua loitsuaan. Myös kotinsa oveen paraikaa sijoittamansa loitsu oli kokenut muutoksia. Jos joku jostain syystä päätyisi hänen kotiovelleen asti, oli kynnys viimeinen askel, jonka tulija parhaassa tapauksessa ottaisi.
Ollessaan pienen tovin kuluttua valmis, pudotti haltia kulhon huolettomasti kuistille ja pyyhki kätensä housuihinsa, jättäen punaisen tahran jälkeensä.
Portaat nitisivät Agarin jalkojen alla miehen nilkuttaessa niitä alas, aamuauringon kirpaistessa hänen silmiään.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Apr 13, 2016 21:39:45 GMT 2
Selén Käpykoto
Kärryt pysähtyivät kolahtaen, tasaiseen kulkuun tottunut hovivelho hätkähti hereille. Hänen mielellään kesti hetken muistaa, missä ja miksi hän oli. Faurra nosti velhonhatun silmiltään, oli yö, mutta aurinko ei tähän aikaan vuodesta laskenut enää kunnolla. Hän nousi istumaan olkien seasta, vilkuillen ympärilleen. Edessään - kärryjen kulkusuuntaan vastaan, hän näki pitkän, tasangon läpi kulkevan tien. Kohdalla, missä kärryt nyt olivat, alkoi metsää ilmestyä ensin toiselle puolelle tietä, hieman kauempana toisellekin.
"Tästä tietä ylöspäin niin pääsette Bélstramiin", ajajan paikalla istuva kääpiö ilmoitti.
Selén vilkaisi sivulleen. Tosiaan, kivitetystä tiestä haarautui huonokuntoisempi tie rinnettä ylöspäin, metsän hämäryyteen. Vielä hieman tokkuraisena hoiperrelen faurra kiipesi pois heinäkärryistä, sorkat kolahtivat tien kivitykseen.
"Kiitokset kovasti kyydistä", Selén kääntyi vielä kääpiön puoleen.
"Kiitos itsellenne", kääpiö naurahti karhealla äänellään vastaukseksi, "Hyviä valofestivaaleja."
Hyvästien jälkeen mies komensi kärryjä vetävän muulin liikkeelle. Pyörät narahtivat, ja Selén vilkaisi todennäköisesti viimeisen kerran korjaamansa rengasta. Puisesta renkaasta lähti juurimaisia ulokkeita, jotka pitivät palasia paikoillaan. Tuo korjattu rengas olikin ollut tarpeeksi hyvä maksu kyydistä.
Selén kääntyi katsomaan tietä edessään. Siitä oli jo hetki kun hän oli käynyt Bélstramissa... Mutta viimeinen kerta oli ollut hänestä oikein mukava. Hän oli tavannut paikallisen noidan. Ja ehkä hän saisi tilaisuuden tavata tuon uudestaan. No, edessä oli joka tapauksessa vielä pitkä patikointimatka. Oljenkorsia hiuksistaan nyppien faurra lähti liikenteeseen.
Vaivoin laskenut aurinko alkoi pikkuhiljaa nousta. Selén eteni velhonsauvaansa nojaten. Hänellä oli tällä kertaa päällään velhonpuku kokonaisuudessan, eihän hän olisi voinut sitä minnekään jättää. Hänelle tulisi varmasti kuuma ennen pitkää. No, sitä pitäisi sietää kunnes pääsisi Bélstramiin.
Epätasainen maasto nousi ja laski vuoroin. Faurra muisteli, miten oli viimeksi jaksanut kulkea tämän saman matkan jalan. Hänen täytyisi todella alkaa katsoa kuntoaan... Ajatus, joka ei ikinä saanut ilmaa siipiensä alle. Yhtäkkiä Selén muisti jotain. Tämä oli sama tie, jota pitkin hän oli kulkenut etsiessään Kyyn taloa. Faurra seisahtui hetkeksi, jalkojen lihakset päästivät helpottuneen huokauksen. Hovivelho katseli ympärilleen. Täällähän oli paljon pieniä polkuja. Niin kuin aiemminkin. Jotakin noista pitkin hän oli päässyt noidan luo.
Hovivelho mietti hetken. Hän oli luvannut toiselle tapaavansa tuon ennen valofestivaaleja. Hän oli myös luvannut etsiä tuolle tietoa demoneista kirjastosta. Niin hän oli tehnyt. Hän oli tehnyt myös paljon muuta tutkimustyötä huonostivoivan noitahaltian vuoksi. Päätös oli helppo tehdä - hän kävisi heti katsomassa, onko mies paikalla.
Iso tie sai jäädä jälkeen. Pienet polut kiersivät pitkin poikin. Selén yritti ensin muistaa, mitä tietä oli alunperin noidan luo löytänyt. Polkuja vain oli niin paljon ja kaikki vaikuttivat samanlaisilta. Näin ollen faurra luovutti, ja päätti etsiä apua energiamaailman kautta. Niin hän oli alunperinkin tehnyt. Velho seisahtui jälleen hetkeksi paikalleen ja sulki silmänsä. Hän tunnusteli ympäröiviä energioita... Meni useita minuutteja, ennen kuin hän tunnisti energiavajauksen kaukana edessäpäin. Varmaankin noidan suojaloitsu? Selén ei jäänyt paljoa odottamaan vaan jatkoi matkaa heti innostuen askel askeleelta enemmän jälleennäkemisestä.
Monta kymmentä minuuttia patikointia... Ja Selén saapui tutulle suojaloitsulle. Ei itseasiassa tutulle. Se tuntui nyt paljon vahvemmalta. Selén kallisti päätään hieman. Ehkä noita oli vain halunnut vahvistaa loitsuaan, koska hovivelho oli aiemmin päässyt niin helposti läpi. Olisi pitänyt silloin kehua hyvää suojaloitsua ja sanoa, ettei kukaan muu kuin velho pääsisi läpi... No, nyt oli jo liian myöhäistä. Tällä kertaa faurra joutui keskittymään todella astuessaan suojaloitsun läpi, aggressiivisesti kieltäytymään seuraamasta sitä.
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Apr 14, 2016 18:21:22 GMT 2
Agar Prendrialainen
Ottaen huomioon minkä kunniaksi tuleva festivaali oli, sää oli täydellinen. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Metsän siimekseen sen polte ei aivan ylettänyt, mutta lämpötilan nousun saattoi tuntea myös puiden katveessa auringon kavutessa yhä korkeammalle taivaalla. Satunnaisesti puiden lomassa puhaltava tuuli virkisti oloa hetkellisesti. Agar pyyhki hikeä otsaltaan ja pysähtyi hetkeksi. Hän laski reppunsa ja laukkunsamaahan ja kuoriutui takkinsa yläosasta. Hetken mies pohti, ottaisiko vaatteen kokonaan pois, mutta päätti sen olevan vähemmän tiellä päällään kuin jo valmiiksi täydessä repussaan.
Juhlakansa nauttisi varmasti, jos sää pysyisi samanlaisena koko tulevan viikon; olivathan festivaalit kunnianosoitus auringonjumalalle. Noidalle viikko oli lähinnä mahdollisuus täydentää varastojaan harvinaisemmilla asioilla ja aineksilla, mitä ei tavallisesti torilla käydessä tullut vastaan. Juhlat saivat kauppiaat liikkeelle, Agarin heidän joukossaan. Haltia nyrpisti nenäänsä ajatukselle. Pöydän vuokraaminen ei noidalle ollut mahdollisuus, mutta se ei estänyt häntä norkoilemasta kauppapaikkojen varjoissa tavaroineen. Haltia ei varsinaisesti etsinyt asiakkaita, mutta myisi kyllä osaamistaan niille, jotka sitä tiesivät etsiä.
Pieni polku oli kasvanut lähes umpeen. Varvikko kahisi miehen askelten tahdissa. Silloin tällöin haltia kumartui matkallaan poimimaan maasta milloin mitäkin. Osan tarkasteltavakseen nostamista asioista noita hylkäsi, pudotti takaisin aluskasvillisuuteen. Laukkuunsa tien oli löytänyt kuitenkin yksi perhosen toukan kotelo -tyhjä, harmillisesti- sekä tuppo punertavaa karvaa. Ketusta, mitä luultavimmin.
Nyt Agar oli seisahtuneena tutun muurahaispesän luo. Hän nojasi viereiseen mäntyyn seuraten muurahaisten työtä keon päälle jätetyn raadon parissa. Näädän jäänteistä ei ollut enää jäljellä paljonkaan. Tuuli oli puhaltanut turkin palasia muurahaispesän lähiympäristöön. Noita putsasi luut yleensä itse, mutta toisinaan hän jätti työn sen taitaville hyönteisille.
Epämiellyttävä tunne nykäisi miehen hänen horroksestaan. Vaikka tuntemus olikin erilainen kuin viimeksi, tiesi Agar heti, mikä sen aiheutti. Ja ennenkaikkea kuka. Noita hieroi silmiään närkästyneenä. Suojaloitsu vastusti tunkeilijaa parhaansa mukaan, mutta vastarinta oli päättäväinen. Tunne ei ollut vihamielinen, kuten ei viimeksikään. Joskin hovivelhon tavattuaan epäili Agar, kykenisikö pieni faurra vihamielisyyteen laisinkaan.
Noita kohensi reppuaan ja yritti käydä läpi vaihtoehtojaan, vain todetakseen, ettei niitä pahemmin ollut. Ärtymys leimahti nopeasti. Hän oli tehnyt loitsun varta vasten kyseiselle vesikauriille, ja nainen tunkeutui siitä läpi noin vain? Ugh. Velhot ja heidän synnynnäiset lahjansa! Muut saivat raataa tiensä läpi ties mistä, ja velhoille lopputulos tarjottiin hopeatarjottimella.
Saappaat tömisivät kiukkuisesti polulla, kiristäen tahtiaan. Agar tunsi läheisen metsän kauttaaltaan, hän tiesi, kuinka paljon polkuja metsässä oli. Kahden kulkijan kohtaaminen sattumalta olisi epätodennälöistä. Kenties hänellä oli mahdollisuus kävellä ristiin naisen kanssa. Sattuma ei kuitenkaan ollut aivan niin sattuma, mies ajatteli, näyttäen kaikin puolin tympääntyneeltä. Se pahainen käpy oli kertonut aistivansa monenlaisia energioita. Noita toivoi, että hänen suojaloitunsa vaikeuttaisi niiden lukemista jonkin verran, mikäli nainen päättäisi turvautua niihin.
Agar kävi jo mielessään läpi loitsua naamioidakseen läsnäolonsa, muttei tohtinut pysähtyä niin pitkäksi toviksi.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Apr 17, 2016 17:32:49 GMT 2
Selén Käpykoto
Suojaloitsu jäi jälkeen. Polku edessäpäin on hyvin umpeenkasvanut. Vaikutti, ettei sitä pitkin oltu kävelty pitkään aikaan. Sehän oli outoa, Kyyhän asui täälläpäin... Selén henkäisi pienesti. Mitä jos mies oli lähtenyt etsimään demonia, eikä ollut palannut? Faurra jatkoin eteenpäin kireämmällä tahdilla, sorkat kahisten kariketta ja aluskasvillisuutta vasten.
Ennen pitkää nainen saapui kuitenkin useamman polun risteykseen. Toiset polut olivat paljon toisia umpeenkasvaneempia. Toiset taas näyttivät olevan paljon enemmän käytettyjä. Hmh, ehkäpä Kyy oli vain alkanut käyttää toista, nopeampaa polkua päästäkseen paikasta toiseen. Eihän faurra sitä voinut tietää. Ajatus kuitenkin rauhoitti häntä jonkin verran. Polku, jota pitkin hän oli kuukausia sitten pitkin kulkenut noidan talolle, vaikutti kasvaneen niin pahasti umpeen, että sitä vaivoin erotti aluskasvillisuudesta. Näin ollen velho valitsi hieman parempikuntoisen polun, joka näytti kulkevan samaan summittaiseen suuntaan, missä noidan talo hänen muistaakseen sijaitsi.
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Apr 17, 2016 21:26:00 GMT 2
Agar Prendrialainen
Saapas takertui polulle työntyvän juurakon silmukkaan, ja haltia oli vähällä kompastua. Korjattuaan tasapainonsa jäi noita tyrmistyneenä seisomaan paikoilleen ja tuijotti alas maahan lähes epäuskoisena. Häpeän tunne kiskaisi haltian mieltä äkisti. Metsä oli ollut hänen kotinsa jo vuosikymmeniä. Agar ei muistanut, milloin oli viimeksi meinannut kaatua juurakkoon. Tai ennemminkin kyse oli siitä, kuinka hän oli antanut jonkin saada itsensä niinkin pois tolaltaan, vetää huomionsa pois siitä, mitä hän oli tekemässä. Ja kuinka typerästä syystä, vieläpä!
Jostain edestäpäin kantautui varvikon rapinaa. Sen olisi voinut hetken uskotella olevan vain tuuli, mutta noita tunnisti äänen pian askeleiksi. Harmaiden silmien katse vetäytyi polusta ja kohosi tarkastelemaan metsää edellä. Katse poukkoili tuulenviressä heilahtelevista oksista toiseen aina pientäkin liikettä nähdessään. Lopulta ne osuivat hahmoon puiden välissä. Tulija oli vielä kaukana, mutta kulkijan pituudesta ja päässä olevasta hatusta oli vaikea erehtyä.
Agar seisoi keskellä polkua kuin metsästäjän huomannut peura. Peuran lailla noita ei kuitenkaan pyrähtänyt juoksuun -ei ainakaan sen jälkeen, kun mies otti yhden askeleen vain todetakseen ontuvan jalkansa vihlaisevan ikävästi. Kompurointi ei ollut tehnyt nilkalle hyvää. Haltia puristi reppunsa hihnoja rystyset valkeina ja tuijotti lähestyvää hahmoa. Velho ei kai ollut vielä huomannut häntä. Agarin mieli huusi häntä siirtymään pois polulta, kyyristymään lähimmän kuusen alle, mutta haltia oli jähmettynyt paikoilleen. Niin raukkamainen hän ei ollut.
Hetken ikuisuuden jälkeen noita teki sen, mitä osasi. Hän kaivoi taskustaan piipun sekä tummanvihreitä lääkeyrttejä, täytti piippunsa tärisevin sormin. Hiljainen loitsu sytyttämiseen, ja pitkä, pitkä hengenveto, ja makea savu täytti hänen keuhkonsa.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Apr 17, 2016 22:13:41 GMT 2
Selén Käpykoto
Karikkeen, juurakon ja varpujen täyttämät polut eivät olleet tutuinta faurralle, vaikka hän ei olisi sitä halunnut myöntää. Nuorempana hän kulki metsässä kuin metsässä, mutta vuodet jumissa suurissa kivisissä rakennuksissa ja kivitetyillä teillä olivat saaneet hänet unohtamaan nuoruuden taidot. Surkeatahan se oli, mutta ei sille mahtanut mitään. Velhon piti vain katsoa jalkoihinsa jatkuvasti tietyin väliajoin, ettei kompastuisi satunnaiseen kiveen tai juureen.
Tämän jatkuvan jalkoihin vilkuilun ja hatun valtaisan lierin takia Selén ei nähnyt kovinkaan hyvin eteensä. Tämän takia hän ei huomannut pitkää miestä, jonka kuka tahansa muu olisi huomannut jo sadan metrin päästä. Ei ennen kuin hän oli parinkymmenen metrin päästä tuosta. Faurra hätkähti ensin nähdessään tuon, mutta mielen heti rekisteröityä näyn levisi valtaisa hymy naisen huulille.
"Hoi, Kyy!" velho heilautti kättään ilmassa toiselle ennen kuin alkoi ottaa nopeampia askelia tuon luo.
Huono valinta. Selén kolautti miltein heti jalkansa puolittain maan alla olleenseen kiveen ja horjahti eteenpäin. Nopea kiljahdus keskeytyi heti ja refleksit ottivat ohjat. Faurra asettin nopeasti sauvansa eteensä ja kuin ihmeen kaupalla se tarttui juuren ja maan väliin. Sauvaan tukeutuen nainen pysäytti kaatumisensa varsin pieneen kulmaan maahan nähden. Mutta ainakaan hän ei kaatunut naama edellä mutaan.
Nopeasti tapahtuman rekisteröityään Selén kampesi itsensä pystyyn. Hattuaan suoristaen ja nolona hymyillen hän käveli hieman rauhallisemmin loppumatkan Kyyn luo. Noitamies ei ollut paljoa parissa kuukaudessa muuttunut, ei hyvään eikä huonoon suuntaan. Mielessään nainen huokaisi helpotuksesta. Ehkä tuo ei ollut ehtinyt etsiä demonia käsiinsä.
"Tuo oli kömpelöä jopa minulta", Selén hekotti hieman ja katsoi vihreillä silmillään piippua polttavaa Kyytä, "Ehdin jo pelätä, ettet olisi täällä."
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Apr 18, 2016 17:30:29 GMT 2
Agar Prendrialainen
Leukapieliään kiristellen mies odotti naisen huomaavan hänet, mutta hetki vain venyi venymistään. Noita oli lähes vaikuttunut siitä, kuinka lähelle vesikauris pääsi, ennen kuin osoitti minkäänlaista merkkiä, että olisi huomannut ettei ollut polulla yksin. Lopulta, kun välimatkaa oli vain kymmenkunta metriä, faurra säsähti silminnähden, mutta ilme vaihtui samassa sädehtivään hymyyn. Nimensä kuullessaan haltia veti henkeä aiempaa terävämmin. Rauhallista hengistystä, kuului noidan mantra.
Haastava maasto vaati jo toisen uhrinsa lyhyen ajan sisään. Agarin oma kompastelu oli vain pieni horjahdus velhon kompurointiin verrattuna. Ja siinä missä miehen horjahdusta olivat todistaneet vain metsän puut, seurasi noita nyt, kuinka faurra sai juuri ja juuri pelastettua itsensä polun syleilyltä. Näky sai rohtuneet suupielet kohoamaan vahingoniloisesti.
”Käpy”, tervehti noita hovivelhoa tämän saatua itsensä jälleen pystyasentoon. Pieni faurra asteli hänen eteensä, ja Agarin oli haasteellista saada puhallettua savu suustaan niin alas, jotta se kohtaisi velhon kasvot.
”Ja minä kun ehdin pelätä, ettet läpäisisi suojaloitsuani tällä kertaa”, Agar totesi sarkastisesti. Välittämättä nilkkansa vilhailusta otti mies akseleen edemmäs, sivummalle nyt tiellään seisovasta vesikauriista.
”Voitkin saman tien kääntyä ympäri. Tuolla suunnalla ei ole kuin mökkini, ja minä en ole kotona”, noita murahti yksinkertaisen selityksen. Faurra ei ollut viimeksi kertonut tarkkaan, missä aikoi valofestivaaleja viettää, mutta ottaen huomioon juhlinnan alkavan huomenna, oli Bélstram todennäköisin vaihtoehto. Tympääntynyt äännähdys narahti miehen kurkusta. Häntä ei kiinnostanut jakaa matkaansa hovivelhon kanssa, mutta vielä vähemmän hän halusi, että nainen hortoilisi hänen mökilleen noidan poissa ollessa.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Apr 20, 2016 22:52:57 GMT 2
Selén Käpykoto
Savu ei yltänyt naisen kasvoille saakka, vaikka lähellä kävikin. Eikä hän varmaan olisi edes tajunnut elettä, vaikka olisi yltänytkin. Faurra vain oli iloinen, että mies oli pitkänä hänen edessään, eikä demonin takia kuolleena jossain Fulanianin aarniometsissä.
"Ah, olitkin vahvistanut loitsua sitten viime käyntini", velho totesi keveä hymy huulillaan, hieraisten niskaansa, "Taisin säikäyttää sinut viime kerralla. No, nyt se on niin vahva, etten usko muiden kuin velhojen pääsevän läpi."
Se oli tietysti kehu noidan taidoista. Selénillä ei edes käynyt mielessä, että toinen olisi vahvistanut loitsua vain hänen takiaan.
Selén seurasi päätään kääntäen, kun Kyy astui hänen ohitseen polulla.
"Aivan, aivan", faurra vastasi miehen selitykseen.
Vesikauris kääntyi kokonaan ympäri ja seurasi noitaa muutaman askeleen verran perässä. Sorkkien kopina polun pintaan ja satunnaisiin juurakkoihin kertoi, että yhteen haltian askeleeseen meni kaksi faurran askelta. Jollekin ulkopuoliselle näky olisi varmasti ollut koominen. Huikean pitkä, tummanpuhuva haltiamies, jota seurasi runsaasti lyhyempi, hattupäinen faurra. Keskellä metsää vielä kaiken lisäksi.
"Oletko matkalla Bélstramiin?"
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Apr 25, 2016 16:35:44 GMT 2
Agar Prendrialainen
’Säikäyttää’ sanan käyttö sai haltian tuhahtamaan äkäisesti. Säikähtäminen tarkoitti, että hän olisi pelästynyt velhoa. Ei. Noita oli van ärtynyt siitä, että hänen kotiinsa oli tunkeuduttu luvatta. No, ainakin hänen metsäänsä, sillä hän oli päästänyt velhon sisälle taloon itse. Mutta kukapa ei olisi ärtynyt moisesta! Jos faurra kerran aisti loitsun, jonka oli tarkoitus pitää väki poissa, täytyi hänen myös ymmärtää, että se tarkoitti myös naista itseään. Kehu magiankäytöstä velhon suusta oli toki imartelevaa, mutta ei tarpeeksi, ei läheskään. Mitä hyötyä oli pystyttää suojaloitsu, jonka velhot läpäisisivät, kun myös velhot kuuluivat niihin, jotka Agar halusi pitää poissa. Mies tuijotti vesikaurista pistävästi. Hänellä olisi vielä paljon tekemistä ja hiottavaa asian suhteen, ja hän aloittaisi faurrasta.
Noita kirosi nilkkaansa kävellessään polulla. Pitkäjalkainen haltia olisi ollut kävelytahtia pientä vesikaurista reilusti nopeampi, ja Agaria ei olisi kiinnostanut, pysyisikö nainen hänen perässään vai ei. Mutta ontuvalla jalalla kävely oli hieman hitaampaa, ja vaikka hovivelho kävelikin pari askelta jäljessä, kuuli Agar, ettei tämä ollut jäämässä jälkeen ainakaan hetkeen. Noita tuhahti jälleen. Edes piipusta puhaltamansa savu ei tavoittaisi takana kipittävää faurraa, vaan leijui varmaan sain suippoa hattua hipoen ohitse.
Myöntyvä murahdus viestitti, että noita oli kuullut kysymyksen, mutta hän ei sanonut muuta. Hän ei halunnut kysyä samaa, sillä mies ei halunnut kuulla vastausta, jonka todennäköisesti tiesi jo. Hän ei tarvinnut varmistusta pettymykselleen.
Tuulenvire tarrasi Agarin vyötärisillä roikkuvaan takkiin ja riepotteli sitä hetken. Noita nosti katseensa toviksi ja yritti tähyillä, näkyikö taivaalla lainkaan pilviä, mutta latvuston seasta pilkotti vain sinistä taivasta. Haltia olisi kateellinen naisen leveälierisestä hatusta, jahka he saavuttaisivat avoimen maaston.
Agar käänsi päätään sen verran, että näki vilkaista farraa sivusilmällään. Jos hän todella joutui jakamaan matkansa vesikauriin kanssa, hänen oli sama ottaa siitä irti ainoa hyöty, jonka keksi.
Hovivelho oli sanomassa jotakin, mutta notia keskeytti hänet töykeästi.
”Viimekertaisesta-”, haltia aloitti, suunnaten katseensa jälleen eteensä polulle. Hän yritti kutienkin puhua kähinästä huolimatta niin kuuluvasti, ettei joutuisi toistamaan sanojaan; ”Sopimuksestamme. Puhuit kirjastosta”, Agar jatkoi, yrittäen muistaa, mitä faurra oli viimeksi sanonut. Jotain asian tutkimisesta kirjastossa?
”Joko tiedät aiheesta enemmän?”
|
|
|
|
Post by Vampuuri on May 21, 2016 10:18:56 GMT 2
Selén Käpykoto
Haltia murahti myöntävästi faurran kysymykseen, joka olikin kyllä ollut varsin itsestään selvä.
"Sehän on mainiota! Voimmekin tutkia Bélstramin festivaaleja yhdessä", Selén innostui jo, äänestä huokuen hänelle tyypillinen aurinkoisuus ja energisyys. Vihreiden silmien katse vaihteli edessään kulkevan miehen selän ja polun välillä. Vaikka väliä olikin pari askelta, olisi Selén helposti törmännyt mieheen, jos olisi taas kompastunut. Ilma oli lämmin, päivemmällä tulisi varmaan hiostavan kuuma. Sillon faurran täytyisi varmaan luopua velhonkaavustaan.
"Mitenköhän--" Selén aloitti mukavaa rupatteluaan, mutta Kyy keskeyttikin hänet välittömästi. Haltia puhui hieman pätkien, mutta ei mitenkään turhan epäselvästi. Naisen ääni muuttui vähemmän hilpeäksi, mutta ei kuitenkaan mitenkään masentuneesti, "Kyllä, löysin aika paljon tietoa. Kirjoitin ylös kaiken, mistä voisi olla apua", Faurra taputti olkalaukkuaan hieman. Hänellä oli paperit mukana. Samoin yksin kirjanen, jonka aikoi antaa Kyylle. Hovivelho naiivisti uskoi, että tällaiset pienet teot auttaisivat Kyytä enemmän kuin sopimus demonin kanssa. Viimeisen lausahduksen Selén sanoi tavallisella, hilpeällä sävyllään, "Voin antaa ne sinulle, kunhan pääsemme Bélstramiin."
Kaksikko jatkoi matkaansa, saapuen pienen aukean reunalle. Täällä tuulikin jo hieman, ja Selén tottumuksesta tarttui hattunsa lieriin, ettei se karkaisi. Hattu oli todellisuudessa sen verran painava, ettei se helposti lähtisi tuulen mukaan. Faurra katsoi aukealle päin. Tuuli tarttui pitkään heinään ja puiden lehvästöihin, tuoden kotoisan kahinaäänen mukanaan. Hovivelho pysähtyi hetkeksi, ja hengitti syvään raitista ilmaa. Oli mukava päästä pois suurista kaupungeista ja väenpaljoudesta. Tuuli tuntui ihanan viilentävältä tänä jatkuvasti lämpenevänä päivänä. Ei Selén siinä kauaa seisoskellut, vaan juoksi nopeasti muutamalla askeleella noidan kiinni (olettaen että tuo oli jatkanut matkaansa, eikä jäänyt odottelemaan faurraa).
"Käytkö usein kaupungeissa?" Jälleen uusi rupattelunalku.
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Jul 31, 2016 19:05:32 GMT 2
Agar Prendrialainen
Täydellistä. Noita muljautti silmiään närkästyneenä. Ei riittänyt, että velho jakoi matkan hänen kanssaan, vaan totta kai hänen täytyi tarjoutua miehen seuraksi myös festivaaleille. Faurra näytti täysin viis veisaavan siitä, kuinka haltian koko olemus huusi, ettei häntä kiinnostanut vesikauriin seura. Huomasiko nainen edes, kuinka luotaantyöntävä hänen tuore matkakumppaninsa oikein oli?
Agar joutui kääntämään päätään kuullakseen takanaan puhuvan faurran kunnolla. Sivusilmällään haltia näki, kuinka Kävyn käsi käväisi laukullaan. Mies siristi silmiään uhkaavasti, pohtien. Bélstramissa? Mikä syy naisella oli olla antamatta papereita hänelle tässä ja nyt? Harmaat silmät kääntyivät takaisin kulkusuuntaan tarkkailemaan maastoa, mutta niiden ilme ei ollut yhtään sävyisämpi. Agarin havittelema tieto oli Kävyllä mukana laukussaan, mitä ilmeisemmin. Haltiamies kurtisti kulmiaan ja veti savua keuhkoihinsa ja puhalsi sen sitten ohuena viivana ulos. Ajatus laukun ottamisesta naiselta väkisin kävi hänen mielessään, mutta noita ei leikitellyt sillä pidempään. Hän epäili, että faurra olisi pistänyt pahemmin vastaan, jos haltia päättäisi riistää paperit laukusta itse. Oliko aurinkoisesti hymyilevästä, pienestä vesikauriista puolustamaan itseään? Mies tuhahti. Hän ei aikonut ottaa asiasta selvää, ainakaan toistaiseksi. Hovivelho oli hovivelho syystä, vaikka ei siltä ehkä ulospäin näyttänytkään.
Välittömästi puiden varjoista päästyään nosti Agar käden silmiensä suojaksi, ennen kuin ne alkaisivat vuotaa äkillisestä kirkkaudesta. Heinikko kahisi tuulenvireessä aukealla, ja noita huokaisi mielessään helpotuksesta tuulen tarjoaman viileyden ja ontuvan jalkansa puolesta. Aukea ei ollut suuri, mutta maasto olisi edes hetken ajan helpommin kuljettavissa.
Montaa askelta mies ei kuitenkaan ottanut, vaan hidasti tahtiaan muutaman askeleen jälkeen. Hän kuuli faurran takanaan kirivän hänet kiinni ja jatkavan juttelemistaan. Agar pysähtyi äkisti kokonaan ja käännähti ympäri naisen puoleen. Hovivelho oli saavuttanut hänet, ja kaksikon välillä olikin vain askel miehen äkkipysähdyksen johdosta.
Jo toistamiseen haltia sivuutti velhon keskusteluyrityksen jo alkuunsa.
”Miksi?” Agar töksäytti turhia kiertelemättä. Asia ärsytti häntä. ”Mikset antaisi muistiinpanojasi nyt?” noita kysyi kähisten.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Jul 31, 2016 20:54:45 GMT 2
Selén Käpykoto
Oli vähällä, ettei Selén törmännyt noitaan, joka kaikista odotuksista huolimatta olikin pysähtynyt velhoa odottamaan. Kyy sivuutti jälleen keskustelun aloituksen, eikä velho voinut kieltää, että se harmitti häntä hiukan. No, ehkä mies tarvitsi vielä hieman aikaa, ennen kuin keskustelu alkaisi sujua. Ei siinä mitään, kyllä hovivelho voisi odottaa, koko päivä tässä oli aikaa. Miehen kysymys sai faurran kallistamaan hieman päätään, ilmeensä varsin vekkulimaisena.
Syitä, miksei velho vain antanut muistiinpanojaan, oli tietysti monia, eikä kaikkia voinut noidalle kertoa.
"Haluan selittää kunnolla, mitä missäkin muistiinpanossa tarkoitetaan, eikä se onnistu näin kävellessä", eihän Selén noidan järkeä yhtään epäillytkään, vaan oli täysin perillä omien kirjoitustensa kaoottimaisuudesta. Tekstistä sai kyllä selvää, mutta oli niin paljon nuolia suuntaan ja toiseen, ympyröityjä tekstinpätkiä, numeroita ilman tarkempia selityksiä... "Et kuitenkaan tee mitään papereilla, joista et saa selvää", Selén virnisti hyväntuulisesti, napautti sitten käsiään yhteen saadessaan idean ja lisäsi sitten silmät kiiluen, "Voisimmekin vaihtaa tietoja tammituopin äärellä, eikö se olisi mukavaa?"
Kysymys oli tietysti retorinen, kun Selén oli tämän päättänyt, ei hänen päätään saisi kääntymään. Tietysti, Selénin mainitsema syy ei ollut ainoa. Velho halusi myös käyttää aikaa noitaan tutustumiseen ja ehkä tuon puhumiseen pois demonien kanssa vehkeilystä. Selén myös uskoi, että noita vain lähtisi omille teilleen saadessaan haluamansa tiedot. Ja sehän ei sopisi, ei ollenkaan.
"Eipä vitkastella, ensimmäiset kojut ovat varmaan jo pystyssä!" Selén ilmoitti reippaasti ja ohitti Kyyn nopeasti polulla, ottaen itse johtajan paikan. Hän pyrki tekemään sen niin, että keskeyttäisi kaikki Kyyn vastalauseet, "En halua jäädä paitsi Bélstramin kuuluisista hunajaleivoksista."
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Aug 1, 2016 14:36:30 GMT 2
Agar Prendrialainen
Vaikka noita ei ollutkaan mikään suuri katsekontaktin ystävä, oli häiritsevää, ettei hän nähnyt faurran kasvoja kunnolla leveän lierin alta. Muutama askel taaksepäin auttaisi tilannetta huomattavasti, mutta mies päätteli olevansa uhkaavampi heidän pituuseronsa ollessa selkeimmillään näin lähietäisyydellä (joskin muutama askel taaksepäin tuskin olisi muuttanut sitä seikkaa). No, ainakaan Agarin ei tarvinnut katsoa ylöspäin niska vääränä nähdäkseen keskustelukumppaninsa ilmeen.
Agar ei voinut väitellä hovivelhon perustelulle. Toki mies olisi mieluummin itse tuomari siitä, saiko hän papereista selvää vai ei, mutta vähemmän mieluummin hän palaisi häntä koipien välissä takaisin vesikauriin puoleen vaatimaan selvennystä. Ja niin hän joutuisi tekemään, sillä kyseessä oleva tieto oli jotain, mitä hän todella halusi. Etsimäänsä tietoa löytyi harvakseltaan ja silloinkin sen luotettavuus ja määrä oli mitä oli, joten noita ei tohtinut riskeerata näin huomattavaa tilaisuutta. Tietenkään mikään ei estänyt naista valehtelemasta silmät ja korvat täyteen, mutta mikäli Agar osasi lukea faurraa yhtään, ei toinen vaikuttanut hänestä valehtelijalta.
Ottaen huomioon, kuinka kehnot sosiaaliset taidot noidalla oli, ei kuitenkana olisi mikään ihme, että hän olisi väärässä.
Sorkat kipittivät miehen ohitse polulla. Agar ei kääntynyt heti, vaan tuijotti vielä hetken silmät sirillään pohtien kohtaa, jossa naisen hattu oli äsken keikkunut. Ei voinut kieltää, etteikö tuopillinen olisi houkutellut häntä, mutta mikäli Käpy tahtoi istua alas juomien ja papereidensa kanssa, tarkoitti se todennäköisesti majataloa. Ja paljon mieluummin haltia istuisi luonnonhelmassa puun varjossa, kuin keskellä väenpaljoutta kapakassa. Mies nyrpisti nenäänsä. No, ehkä majatalon hämärässä oli vähän viileämpi kuin ulkona. Ja ainakaan tuuli ei riepottelisi muistiinpanoja, joite ilmeisesti oli jonkin verran. Mm. Kaikkea ei voinut saada.
Noita puhalsi savua keuhkoistaan ja laahasi viimein jalkansa seuraamaan hovivelhoa.
Nainen käveli nyt kovin reippaasti, määrätietoisena. Kenties innostuneena päätöksestään. Agar hengitti syvään, ja yritti ajatella häntä odottavaa tietoa. Vaikka hän olikin ollut jokseenkin pettynyt viimekertaiseen, niin inhottavaa kuins e olikin myöntää, oli Kävyn viimeksi antama informaatio enemmän, kuin hän oli saanut käsiinsä kuukausiin, jollei vuosiin. Siispä odottavaan palkintoon keskittyen noita tarpoi nilkuttaen naisen perässä.
”Jos tarjoat”, oli ainoa, mitä mies mutisi hiljaa vastaukseksi, välittämättä siitä, kuuliko vesikauris häntä vai ei.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Aug 3, 2016 22:35:19 GMT 2
Selén Käpykoto
Kyyltä ei yllättävää kyllä tullut minkäänlaisia vastalauseita. Tuo jopa vastasi myöntävästi. Osittain myöntävästi. Selén katsoi olkansa yli perässään kulkevaan haltiaan, vihreät silmät kiiluen, aurinkoinen hymy huulillaan. Hovivelho oli yksinkertaisesti iloinen, että noita ei ollut vain murskannut ideaa välittömästi.
"Tottahan toki tarjoan", Selén vahvisti virnistäen perään. Tästähän päivästä voisi tulla menestys!
Kaksikko jatkoi matkaa reippaalla tahdilla, joka tosin hidastui vähän väliä, kun Selén huomasi jotain kiinnostavaa tai jäi tutkimaan jotain. Välillä faurra saattoi hetkeksi pysähtyä ihan kokonaan katsomaan kaukaisuuteen. Kuin olisi nähnyt jotain, mitä muut eivät näe. Hetken jälkeen hän saattoi kuitenkin jatkaa matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Mitä hovivelho näki tai tunsi, jäisi todennäköisesti arvoitukseksi. Selén myös puhui paljon. Epäonnistuneiden yritysten jälkeen nainen ei enää suoranaisesti kysellyt Kyyltä asioita, vaan rupatteli sitä sun tätä.
Viimein hovivelho ja rohdonkeittäjä saapuivat Bélstramiin. Kadut olivat täynnä kojuja, joissa myytiin kaikkea rihkamasta ruokaan, ilma oli täynnä musiikkia ja ulkona kulki paljon iloisia juhlijoita. Festivaalien ilmapiiri tarttui välittömästi jo valmiiksi hyvin iloluontoiseen Seléniin. Faurra olisi mielellään välittömästi tanssahdellut musiikin tahtia, ellei hänellä olisi ollut seuralaista. Seuralaista, joka oli täysin hänen vastakohtansa miltein joka suhteessa.
Hovivelho kulki virran mukana monien kojujen ohi, jääden välillä vaihtamaan sanan tai pari myyjien kanssa. Kovat olivat myyntipuheet jokaisella, mutta Selén pidättäytyi vielä ostamasta mitään, luvaten palaavansa illemmalla. Ainoa asia mitä hän osti, olivat hänen aiemmin kaipaamansa hunajaleivokset, joita yksi koju myi tikkujen päässä. Selén osti niitä kerralla puoli tusinaa.
Virta vei Selénin ja Kyyn kaupungin keskellä sijaitsevalle torille. Täällä tanssi ja musiikki olivat intensiivisimmillään, oli miltein mahdotonta olla naputtamatta sorkkaansa musiikin rytmiin. Keskellä toria oli valtava keko puuta, jo valmiina odottamassa iltaa. Silloin se sytytettäisiin valtavaksi kokoksi, ja tuhansien yalojen edestä tavaroita uhrattaisiin auringonjumala Azalakille. Selén mussutteli iloisesti leivoksiaan, ja katsoi nyt seuralaiseensa.
"Aiotko uhrata jotain tänä iltana?" Selén kysyi arkipäiväisen kysymyksen, johon ei ollut varma, odottiko edes vastausta. Kyyllä oli paha tapa olla vastaamatta mihinkään keskustelun aloituksiin, ja vaihtaa aihetta heti. Olihan se harmittavaa, velho olisi halunnut tutustua toiseen paremmin.
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Aug 3, 2016 23:29:22 GMT 2
Agar Prendrialainen
Matkanteko taittui miehen yllätykseksi varsin hänelle tuttuun tapaan. Näköjään kaksikossa oli jotain samaa, vaikka Agar hätistikin ajatuksen mielestään nopeasti. Sekä noita että velho kävelivät ikäänkuin tahditta, hidastaen askeleitaan ja pysähdellenaina välillä. Haltian katse pysytteli valtaosan ajasta maassa, tarkkaavaisesti ympäristöä tutkien.
Syyt kaksikon pysähtymisille olivat erilaiset. Satunnaisesti haltian hoikat sormet kumartuivat poimimaan hyppysiinsä jotakin, ja hetken tarkastelun jälkeen sujautettiin ne joko laukkuun tai laskettiin takaisin varvikon sekaan. Faurra sen sijaan ei näyttänyt päällepäin syytään seisahtumiselleen. Enimmäkseen Agar käveli hovivelhon jäljessä, mutta uteliaisuus sai hänet kävelemään pariin otteeseen naisen rinnalle, yrittäen seurata kauriin katsetta omallaan. Noita kurtisti kulmiaan, kun suunnassa ei näkynyt mitään, lukuunottamatta kasvillisuuden liikettä tuulenvireessä.
Haltian onneksi Käpy näytti myös tajuavan, ettei saisi miehestä juttuseuraa. Yksinpuhelua se ei kuitenkaan näyttänyt estävän, vaan matkaa täytti vesikauriin iloinen jutustelu, vaikkei Agar vastannutkaan kuin satunnaisesti hymähtämällä.
Metsän harvetessa ja Bélstramin viimein häämöttäessä edessä huokaisi noita mielessään helpotuksesta. Ontuva nilkkansa protestoi jo ikävästi painon laskemista jalalle. Mies oli polttanut piipussaan jo paria yrttiä, mutta ei ollut vielä jaksanut kaivautua aivan reppunsa pohjalle, missä tiesi nilkkaa helpottavan lääkeyrtin olevan. Jahka hän pääsisi istumaan, ei sille olisi tarvettakaan.
Hovivelho kuitenkin näytti ottavan aikansa edetessään kaupungin laitamilta torille. Hyväntuulinen rupattelu jatkui muutaman myyjän kanssa, vaikka ostoksille asti nainen ei vielä jäänytkään. Agar alkoi käydä kärsimättömäksi yhtä kaikki. Väenpaljous ja hälinä toriaukealla sai haltian tuntemaan olonsa tukalaksi. Faurran kysymys meni häneltä lähes ohi miehen ollessa enemmän keskittynyt omaan hengitykseensä kuin ympäristöönsä.
Vastaukseksi hovivelho sai lähes pilkkaavan tuhahduksen. Haltiamiehen suhde, jos sitä sellaiseksi saattoi kutsua, oli heikko. Hän ei kieltänyt niiden olemassaoloa, ei ainakaan kokonaan, mutta ei nähnyt henkilökohtaisesti mitään syytä palvoa tai uhrata sellaisille jumalille, jotka eivät häntä kiinnostaneet saatika palvelleet hänen intressejään. Ei, kun tarjolla olisi paljon konkreettisempiakin vaihtoehtoja. Joista hän toivonmukaan saisi kuulla jotain hyödyllistä pian.
Loputtomasti ei Agarillakaan ollut kärsivällisyyttä. Kun Käpy näytti jälleen siltä, että eksyisi jutustelemaan uuden kojumyyjän kanssa, nappasi mies naista hartiasta hänen velhonkaavustaan. Suosiolla miehen askeleet etsiytyivät kauemman torin keskustasta, jonnekin edes vähän syrjäisämmälle kujalle. Vaikka haltia olikin mielessään vastustanut ajatusta majatalon kapakasta, niin nyt mikä tahansa vaihtoehto oli parempi, kuin tyhjäntoimittaminen toriaukealla. Piakkoin noidan silmiin osui majatalon kyltti peremmällä heidän kävelemäänsä katua, ja sitä kohti hän jatkoi faurran taluttamista.
|
|
