Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59 
|
Post by Ghaldun on Sept 27, 2016 20:45:22 GMT 2
Iiria Nasílfraidh
Hengitys höyrysi yössä. Joen yllä leijaili sumukerros, joka levittäytyi sen vartta pitkin mutkittelevalle polulle. Kavioiden töminä soralla vaimeni hieman ratsailla olevan haltian hidastaessa hevosen kulkua. Auringon viimeiset säteet olivat kadonneet horisontin taakse jo aikoja sitten, ja näkyvyys huononi hetki hetkeltä pimeyden niellessä maan haltuunsa. Haltia tiesi ratsunsa näkevän tiensä piemässä häntä paremmin, joten huoletta Iiria katseli usvaista jokea ja hymyili. Hopeavirta, todella.
Ilma oli viileä, ja nainen oli kiitollinen lämpimästä hevosesta allaan. Matkaviittaansa haltia ei ollut vaivautunut kaivamaan satulalaukusta, ei nyt, kun määränpää oli jo näin lähellä. Muutama hetki, ja tutut valot tervehtivät Iiriaa edessäpäin. Nainen hymähti, ja kiristi huomaamattaan tahtia.
Anar oli pieni joenvarsikylä, Hopeavirran viertä kulkiessa vain puolen päivän matkan päässä Olkriasta. Koostaan huolimatta se oli varustautunut hyvin juuri Iirian kaltiaisia matkaajia varten. Heti kylän portit ohitettuaan tervehti tulijoita suurehko majatalo. Talon nurkalla nuokkui tallipoika vilttin alla tuolissaan, mutta Iiria talutti hevosensa ohitse. Kylän toisella laidalla oli toinen, pienempi majatalo, ja sinne nainen oli matkalla. Ainoa vastaantulija oli öinen kalastaja, jota haltia tervehti hattuaan nyökkäämällä.
Nauravan Ilveksen pihassa ei ollut ketään, mutta nainen talutti Dhjalarin tottuneesti talon seinustalle ja sitoi suitset kiinni. Iiria mumisi ruunalleen muutaman sanan ja silitteli sen turpaa hetken, ennen kuin siirtyi vähin äänin ovesta sisälle.
Sisältä tulviva lämpö sai naisen hymähtämään onnellisena. Alakerran kapakassa oli rauhallista. Muutama yksinäinen juoja ja yksi seurue, joka jutteli hiljaiseen ääneen. Jokunen kääntyi kurkkaamaan ovelle kynttilöiden liekkien värähtäessä, kun ovi kävi, ja haltia nyökkäsi jälleen. Askeleet veivät hänet tiskille, jonka takana istuva örkki hymyili leveästi Iirian nähdessään. Kaksikko vaihtoi keskenään nopeat kuulumiset, jonka jälkeen örkkimies kipaisi noutamassa hänelle lautasellisen leipää ja juustoa. Haltian käsiin työnnettiin myös tuoppi kuumaa mehua, josta nainen kiitti hymyilleen. Iiria valitsi itselleen pöydän nurkasta, jossa tiesi käyvän vähiten vetoa. Jalat nostettiin rennosti ristiin viereiselle penkille käsien hapuillessa laukusta tummakantisen kirjasen. Iirialla oli myös töihin liityviä asioita luettavanaan, mutta ne saisivat odottaa aamuun. Nyt hän nauttisi hetken Kuolleen miehen lammen inspiroimista runoista.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Sept 27, 2016 21:53:35 GMT 2
Gondras Zacharáyah
Tien yläpuolelle kerääntynyt sumu väisti hevosen kavioita. Tämä ratsastaja ei ollut ensimmäinen tänä yönä tietä ratsastanut, mutta olisi varmaankin viimeinen. Lämpimään matkaviittaan pukeutuneella haltialla oli jopa turhan lämmin, olihan tuo tottunut Varakianin lämpötiloihin. Tähän aikaan vuodesta pohjoisessa oli öisin helposti pakkasta. Ei ollut enää kauaa puolivuotisen talven alkuun. Mustahiuksinen haltia oli piilottanut kasvonsa viitan huppun varjoon. Harmaa tamma eteni rauhalliseen tahtiin tietä, miltein torkkuen. Matkapari oli täysin tavallisen näköinen, eikä kenellekkään olisi välttämättä tullut mieleen, että tuo olisi guathalordi.
Gondras puhalsi hieman lämmintä ilmaa sormiinsa, ja taitteli pienehkön kartan auki. Hänestä tuntui, että oli kulkenut tällä tiellä aivan liian pitkään ollakseen oikeassa suunnassa. Toisaalta, vampyyrin suuntavaisto ja matkan- tai ajatajut eivät olleet Aldemeran terävimpiä. Mies luotti pääosin muistiinsa kulkiessaan Lehetianin syrjäisemmillä seuduilla. Lordi oli jo vähällä kääntää miltein torkkuvan ratsunsa paluusuuntaan, mutta huomasi sitten lupaavat valot kauempana.
Kyläpahasta ei oltu koolla pilattu, mutta se oli Gondrasista vain positiivista. Mustahiuksinen vilkuili huppunsa varjoista taloja, kaivellen muistiaan... Iso majatalo se ei ainakaan ollut. Ratsukon kulkiessa eteenpäin kylän teillä päätti keltasilmäinen, että voisi olla parempi vain asettua yöksi. Ei hän kuitenkaan tänäyönä enää jatkaisi kulkuaan. Hevosen oli saatava levätä.
Nauravan Ilveksen kyltti heilui pienoisesti tuulessa, päästäen ympäristön täyttävän narinan. Majatalon nimi ei herättänyt minkäänlaista muistoa Gondrasissa, mutta jonnekkin täytyi asettua. Hän hyppäsi keveästi alas hevosensa selästä, jättäen vanhan tamman toisen paikalla olevan hevosen vierelle. Hevonen vain painoi päänsä seinustaa vasten ja taisi nukahtaa välittömästi. Näyn takia hymy kävi nopeasti Gondrasin suupielessä, mutta hän ei jäänyt seisoskelemaan pitkäksi aikaa.
Haltia astui sisälle kapakkaan ja huppuaan laskematta vilkuili ympärilleen. Muutama yksinäinen juoja, seurue, ja nurkassa istui joku, jonka hattu kiinnitti välittömästi huomion. Gondras ei jäänyt kuitenkaan katselemaan pitkäksi aikaa, vaan asteli tiskille, jolla örkki odottikin jo palveluhymy huulillaan.
"Iltaa muukalainen", örkin keveästä äänensävystä voi heti päätellä, ettei niinkään hämäräheikin näköinen muukalainen kuin Gondras sillä hetkellä pelottanut häntä yhtään. Hänellä taisi olla kokemusta yhdestä jos toisesta matkaajasta, "Pitkä tie takana?"
"Juurikin niin", Gondras katsoi vain lyhyesti örkkiä silmiin, ja antoi katseensa muuten vaellella tilassa, "Tarvitsen huoneen yöksi. Ja suuren tuopillisen."
"Järjestyy", örkki totesi nimeämällä hintansa ja haltian kaivaessa rahojaan vyöllään olevasta pienestä laukusta nouti baarimikko tilatun kolpakon, "Tarvitsetko muuta?"
Gondras liu'utti rahat pöydän pintaa pitkin örkille, joka laski ne nopeasti. Haltia harkitsi hetken, seuraten katseellaan juoman pinnalle nousevia kuplia.
"Itseasiassa", haltia veti viittansa povitaskusta esille kaulaketjun, josta roikkui hopeinen, sulkaa kuvaava koriste. Gondras näytti sitä örkille, "Muistuttaako tämä sinua jostain?"
Örkki hieraisi leukaansa, vilkaisi nopeasti kapakan nurkassa istuvaan naiseen ja vastasi sitten.
"En voi sanoa että muistuttaisi. Mutta häntä", örkki nyökkäsi nurkkaa kohti, ja Gondras seurasi elettä katseellaan, "se saattaisi muistuttaa."
"Kiitokset", Gondras totesi neutraalilla äänellään, ja työnsi korun takaisin viittansa povitaskuun. Mustahiuksinen tarttui tuoppiinsa ja se kourassaan käveli äänettömillä askelilla nurkkapöydässä istuvan haltian luokse.
Kasvonsa piilottanut Gondras ei paljoa välittänyt aikailla. Tämä oli tärkeää saada hoidettua mahdollisimman nopeasti. Siltikin piti olla enemmän tai vähemmän varovainen. Nainen saattoi tietää Hopeakäestä, mutta olla näiden vihollinen, eikä ystävä. Gondrasilla oli kyllä viitan alla piilossa sekä tikari että sapeli, jotka hän saisi nopeasti käyttöönsä vaaratilanteessa. Vaikka miehen luotto omaan itseensä ei ollut maailman paras, hän luotti kyllä taistelutaitoihinsa ja reflekseihinsä.
Mies laski tuopin pöydälle, jonka ääressä nainen istui.
"Saanen liittyä seuraan?" mustahiuksisen äänessä ei kuulunut paljoa sävyjä, ja vastausta odottamatta hän istui vastapäätä naista, keltaiset silmät mittaillen tuota arvioivasti hupun varjoista.
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Sept 27, 2016 22:58:10 GMT 2
Iiria Nasílfraidh
Kynttelikön langettama valo värähteli ja sai Iirian nostamaan katseensa kirjastaan jo ennen kuin tunsi ovesta käyvää kylmää tuulahdusta. Nainen ei nostanut kasvojaan, mutta seurasi tulijaa katseellaan hattunsa lierin alta. Kas. Hänen omasta saapumisestaan ei ollut kulunut vielä kummoista tovia, puolisen tuntia, ehkä. Mistähän suunnasta muukalainen oli tulossa, haltia pohti. Oli harmillista, mennä nyt ristiin näin pienellä ajalla. Kenties he olisivat voineet saada toisistaan matkaseuraa, mikäli olisivat törmänneet polulla.
Tummien silmien katse laskettiin takaisin kellastuneille sivuille, mutta haltia piti korvansa yhä valppaana. Kaksikon sanoista ei saanut selvää, mutta Morhán kuulosti jutustelevan matkaajalle samoin kuin oli jutustellut Iirialle aiemmin. Haltia upputui takaisin kirjansa pariin.
Mutta vain pieneksi hetkeksi, sillä kotvan kuluttua jokin kolahti pöydälle häntä vastapäätä. Iiria säpsähti, mutta ulospäin reaktio oli hillitympi, kuin miltä se hänestä tuntui. Katse osui ensin äänen aiheuttaneeseen tuoppiin ja nousi siitä huppuun verhottuun muukalaiseen. Mies esitti kysymyksensä yhtä ilmeettömästi kuin kasvojensa ilme. Pelkkä muodollisuus näemmä, sillä mies istuutui jo ennen vastausta.
Iiria vastasi kylmähköön, arvioivaan katseeseen hymyllä.
”Kaikin mokomin”, hän hymähti ja painoi sylissään lepäävän kirjan kannen kiinni, seurassa kun oltiin. Näköjään heidät oli sittenkin tarkoitettu kohtaamaan, hänet, ja tämä toinen öinen kulkija.
Sormet nappasivat lautaselta palan juustoa ja sujauttivat sen suuhun. Nainen pureksi kaikessa rauhassa, katse tulijassa kulkien. Viittaan kääritynyt mies ei näyttänyt ilmeettömyydestään huolimatta uhkaavalta, mutta jokin muukalaisessa sai Iirian kallistamaan päätään mietteliäänä. Hän vilkaisi kapakan tyhjiä pöytiä. Mies vaikutti vähän hiljaiselta haltiaksi, joka valitsi istua seuraan yksinäisen nurkan sijaan.
”Teillä on kovin kevyet askeleet”, Iiria kertoi napatessaan toisen juustopalan suuhunsa. Hän nojasi toisen kyynärpäänsä pöytään ja laski leukansa kämmenelleen. ”Aivan säikäytitte minut”, haltia naurahti hiljaa ja hyväntahtoisesti. Ahh. Nainen siveli poskeaan sormellaan hyvillään. Salaperäinen, ääneti asteleva matkaaja hätkähdyttävän keltaisine silmineen. Tämäpä oli mielenkiintoista.
Iiria venytteli vaisusti tuolissaan, oikaisi jalkansa hetkeksi, kunnes risti ne takaisin tuolille. Tällä kertaa siten, että saapas, jossa hänen tikarinsa oli, oli päällimmäisenä.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Sept 28, 2016 12:35:20 GMT 2
Gondras Zacharáyah
Vieras nainen otti muukalaisen seuran varsin hyvin. Vampyyri toivoi todella, että oli löytänyt oikean henkilön. Muussa tapauksessa hänen täytyisi palata Varakianiin, jossa joku voisi paljon todennäköisemmin tunnistaa hänet. Hän halusi piilottaa kaikki jälkensä. Hovissa vähän väliä matkustavan lordin puuttumiseen ei varmaankaan kiinnitettäisi huomiota. Mutta jos sana siitä, että hän tapasi jonkun hämäräheikin, leviäisi, voisi koko suunnitelman joutua aloittamaan alusta.
Gondras painoi tiukasti mieleensä tämän naisen jokaisen piirteen. Tuo hattuhan oli varsinainen majakka, jos sattuisi näkemään tuon kadulla, mutta todennäköisesti näin ei kävisi. Varsinkin, jos tämä henkilö olisi oikea ja työsopimus saataisiin aikaiseksi. Nainen vaikutti myös rennolta, ei tainnut olla ensimmäinen kerta kun joku vieras istahti samaan pöytään. Tämä saattoi olla sekä hyvä että huono piirre. Jos tämä haltia kuului käkiin, oli hyvä saada itsensä näyttämään hyvin tavalliselta ja rennolta tallaajalta. Rentous taas työn suhteen oli ehdottomasti huono piirre. Gondras ei kuitenkaan voinut vielä tehdä sitä päätelmää. Vampyyri vilkuili hieman ympärilleen hupun varjoista, lähimmätkin yksinäiset illanviettäjät olivat sen verran kauempana kaksikosta, ettei heidän keskustelusta välttämättä saisi selvää.
"Älä turhaan teitittele", Gondras vastasi tasaisesti naisen toteamukseen, "se ei ole tarpeen."
Tietysti, lordi sai kuulla paljon teitittelyä hovissaan. Kohteliaisuuskysymyshän se vain oli, mutta yrittäessään pysyä nimettömänä vaeltajana vampyyri ei erityisemmin välittänyt tulla teititellyksi. Kuin hänestä olisi tiedetty enemmän kuin oikeasti tiedettii.
Haltia salli itselleen pienen rentoutumisen hetken, ja nojasi selkänojaan. Keltaiset silmät pitivät tarkasti silmällä naisen jokaista liikettä.
"Saanko pyytää apuasi erään asian suhteen?" tietysti, kysymys oli jälleen vain muodollinen. Gondras otti povitasksutaan esille aiemmin baarimikolle näyttämänsä korun, hopeisen sulan, ja laski sen pöydälle, jotta toinen saattoi katsoa sitä tarkasti kynttilän pehmeässä valossa. Samalla vampyyrin toinen käsi oli viitan alla asetettuna tikarin kahvalle, jos tilanne yhtäkkiä muuttuisikin uhkaavaksi. Ikinä ei voinut olla liian varovainen, "Muistuttaako tuo sinua jostain?"
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Oct 5, 2016 18:58:37 GMT 2
Iiria Nasílfraidh
Kaksikko mittaili tosiaan kaikessa rauhassa. Tukalaa tuijotus ei ollut, mutta kumpikaan ei näkynyt peittelevän arvioivaa, kiertelevää katsettaan. Lopulta miehen silmät irtautuivat naisesta ja loivat nopean katsauksen huoneeseen. Iiria kohotti kulmaansa kiinnostuneena. Oli jo selvää, ettei mies ollut istunut pöytään vain jutellakseen mukavia, hieromaan tuttavuutta tuopillisen ääressä. Mutta millä asialla haltia liikkui, ei nainen tiennyt. Vielä.
Muukalainen ei välittänyt teitittelystä, jolle Iiria nyökkäsi hymyillen. ”Kuten haluat”, hän totesi, äänessään ymmärtäväinen, mutta hivenen huvittunut sävy. Harva välitti teitittelystä, ja ne jotka siitä pitivät, pitivät he haltian kokemuksen mukaan myös kovin paljon itsestään.
Jälleen viittaan verhottu haltia oli jo vauhdissa, ennen kuin antoi tilaisuutta vastata kysymyksiinsä. Kärsimätön mies. Tai hyvin kiireinen, kenties. Kankaan laskosten alle häviävä käsi sai naisen jännittämään ruumiinsa, valmiina toimimaan. Esille ei vedetty kuitenkaan asetta. Hopeinen esine laskettiin naisen eteen pöydälle, eikä Iirian tarvinnut kuin vilkaista sitä tietääkseen, mitä koru esitti. Silmät nousivat takaisin mieheen, ja nyt niissä paloi selvä, kiinnostunut kipinä.
Sulka ei ollut mitenkään uniikki aihe koruissa tai kaiverruksissa, mutta mies selvästi tiesi kyseisen hopeisen sulan merkityksen. Killan jäsenet saattoivat tunnistautua toisilleen sulan avulla, mutta miehen lähestysmistapa kieli, ettei hän kuulunut Hopeakäkeen. Iiria tiesi, että kilta oli antanut hopeisella sulalla koristettuja sormuksia ja kaulaketjuja henkilöille, joiden kanssa kilta oli tehnyt töitä. Henkilöille, joihin kilta oli kokenut voivansa luottaa -ja sellaiset henkilöt olivat harvassa.
Kysymys kuuluikin, oliko koru annettu vastapäätä istuvalle miehellä, vai hankittu muilla keinoilla?
Hitaasti Iiria käänsi päätään niin, että haltia saattoi nähdä hopeisen, sulanmallisen terän hänen hatussaan.
”Samaa näköä”, Iiria hymähti ja sipaisi hattunsa reunaa katseensa miehessä pitäen. Enempää nainen ei paljastanut. Muukalainen saisi kertoa, mitä tiesi, ennen kuin Iiria sitä hänelle paljastaisi.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Oct 5, 2016 20:10:43 GMT 2
Gondras Zacharáyah
Naisen katseessa näkyvä kiinnostuksen kipinä oli hyvin selvä. Kuitenkaan varmuutta tuosta ei voinut saada. Tummanpuhuva nainen pienistä vihjeistä päätellen oli ainakin jotenkin tekemisissä Hopeakäen kanssa. Oliko tämä jokin sitten jäsenyys vai kenties vain palkkionmetsästäjä käkien perässä, ei voitu varmaksi sanoa. Sulkaterä hatussa ei todistanut vielä mitään.
"Kieltämättä", mies vastasi tapansa mukaan hyvin sävyttömällä äänellä, nojaten jälleen selkänojaan.
Koru sai jäädä vielä lepäämään pöydälle. Gondras oli saanut sen muutama vuosikymmen sitten, kun oli ollut tekemisissä Hopeakäen kanssa henkivartija-aikoinaan. Hän oli edustanut hallitsijapariaan killan edessä, mutta se oli ollut hän, joka oli saanut tuon korun. Keskellä pahimpiakin aikoja haltiamies oli pitänyt huolta, ettei se katoaisi. Sitä ei ikinä tiennyt, milloin killan apua tarvittiin. Ja nyt oli se hetki.
Miehen mieli raksutti varsin kovaäänisesti. Se oli selvää, nainen haluaisi hänen kertovan lisää. Mutta miten hän kertoisi ilman, että paljastaisi liikoja, jos nainen pöydän toisella puolella ei kuulunutkaan kiltaan. Hän ei kuitenkaan halunnut vaarantaa turhaan kiltaa - tai itseään siinä sivussa. Liikaa tiedon jakamista hän joutuisi katumaan.
"Muutama vuosikymmen sitten sain tuon korun eräältä haltialta", Gondras kertoi, haaleankeltaiset silmänsä pitivät naista yhä tarkasti silmällä, rekisteröiden pienimmänkin liikahduksen, "Toivon löytäväni heidät, tarvitsen heidän palveluksiaan."
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Oct 26, 2016 20:03:53 GMT 2
Iiria Nasílfraidh
Muukalainen oli varovainen, aivan kuten Iiriakin. Kun mies vastasi hänelle yhtä ontosti kuin nainen oli vastannut, ehti haltia jo pohtia, olivatko he ajautuneet pattitilanteeseen. Että kumpikaan ei suostuisi paljastamaan mitään liian ratkaisevaa. Mies kuitenkin raotti sanaista arkkuaan juuri sen verran, että viestinsä meni perille.
Hitaasti Iiria laski jalkansa viereiseltä tuolilta ja kääntyi kokonaan miehen puoleen. Hän säilytti katsekontaktin keltaisiin silmiin ja piti eleensä rauhallisina, ettei toinen erehtyisi tulkkaamaan liikettä hyökkääväksi. Toki mikään ei yhäkään estänyt koko jutun olevan vain tarkkaa sanailua, vain juonta. Nainen päätti kuitenkin selvittää, mitä haltia kaipasi: jos avunpyyntö oli vilpitön, ei sen kuulemisesta olisi haittaa. Jos taas ei, no, ei Iiria ollut puolustuskyvytön, jos tilanne äityisi rumaksi.
Haltia loi mieheen lyhyen, kysyvän vilkaisun, kunnes nosti korun käteensä. Lähempi tarkastelu oli melko turhaa, sillä Iiria tiesi, että korusta tuskin löytyisi mitään viittauksia siihen, mistä tai keneltä se oli peräisin. Mutta kuten sanottu, ei asian tarkistamisesta ollut haittaakaan. Sormet käänsivät korun kämmenellä, pitäen sitä kaiken aikaa niin, etteivät muut kapakassa voisi nähdä esinettä.
”Vai tarvitsisi käen kukkua”, Iiria hymähti laskien lopulta korun takaisin muukalaisen eteen pöydälle. Hän siristi silmiään mietteliäänä, vilkaisten jälleen kanssaolijoitaan huoneessa. Kukaan ei ollut kuuloetäisyydellä hiljaiselle keskustelulle, mutta Iiria ei silti pitänyt ajatuksesta jutella työasioista ylimääräisten silmäparien alla.
”Odotatko pienen hetken?” nainen enemmin totesi kuin kysyi, nousten samalla pöydästä. Hän kiersi tummanpuhuvan haltian penkin juuri käsivarren mitan päästä, jottei mies luulisi hänen yrittävän mitään, mutta ei niin kaukaa, että hän näyttäisi välttävän toista. Iiria asteli takaisin tiskille ja vaihtoi jälleen muutaman sanasen örkin kanssa. Haltia nojaili pöydän kulmaan rennosti ja naurahti lempeästi jollekin, mitä örkki sanoi. Tiskin takana oleva nainen pyöräytti silmiään hyväntahtoisesti ojentaessaan Iirialle tuopin ja avaimen. Jälkimmäisen nainen sujautti taskuun, ennen kuin palasi takaisin pöytään.
Nainen otti jälleen rennon asennon tuolissaan ja nosti tuopin huulilleen. Muutaman kulauksen juotuaan hän avasi jälleen suunsa puhuakseen.
”Et vaikuta siltä, että juttelisit liikaa niitä näitä, mutta kestänet pienen tovin”, Iiria aloitti, äänessään yhä tietynlainen, elegantti huvittuneisuus, mutta läpi paistoi vakavampi sävy. ”Tuopillinen, ja siirrymme työasioihin”, nainen lupasi, ja nosti tuoppiaan kuin selvennykseksi.
Muutama leivänpalanen hävisi lautaselta. Saatuaan suunsa tyhjäksi haltia hymähti.
”Oletko vieraillut Nauravassa Ilveksessä aiemmin?” hän uteli. Selvästi mies oli tiennyt mistä Hopeakäen saattoi löytää, mutta Iiria ei ollut nähnyt miestä täällä aiemmin. Mutta haltia ei ollut itse ollut tutustunut majataloon pahemmin vielä muutama vuosikymmen sitten.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Oct 29, 2016 23:19:32 GMT 2
Gondras Zacharáyah
Miehen sanat olivat ilmeisesti antaneet oikean kuvan. Nainen pöydän toisella puolella muutti asentoaan ja vaikka tuon liikkeet olivat hitaat eivätkä antaneet uhkaavaa kuvaa, piti Gondras silti kättään valmiina vetämään tikarin esille itsepuolustusta varten. Haaleankellertävät silmät seurasivat tarkasti haltianaisen liikkeitä, kun tuo otti korun kämmelleen ja silmäili sitä. Sekunnit tuntuivat tunneilta, kunnes nainen viimein hymähti ratkaisevat sanat. Nimettömänä matkaava lordi oli siis löytänyt oikean henkilön.
Niin pian kuin nainen laski korun takaisin pöydälle, otti Gondras sen jälleen itselleen ja piilotti viittansa alle. Se oli tehnyt tehtävänsä, eikä satunnaisesti vilkaiseville ulkopuolisille tarvitsisi antaa turhia vihjeitä. Haltiamies tosin tunsi hieman rentoutuvansa, ja toi kolpakkonsa huulilleen.
Käki nousi ja kysyi kysymyksensä. Se tosin oli samanlainen kuin monet mustatukkaisen esittämät kysymykset - pikemminkin toteamus. Gondras vain nyökkäsi tähän ja seurasi katseellaan tarkasti naista, kun tuo siirtyi tiskille. Vaikka hän ei kuullutkaan naisen keskustelua työntekijöiden kanssa selkeästi, pani hän merkille ilmeet ja äänensävyt, sekä avaimen, jonka Käki sujautti taskuunsa. Gondras ei voinut olla varma keskustelun sisällöstä, mutta hän saattoi tehdä arvauksia.
Lierihattu palasi pöytään mukanaan kolpakko ja istahti jälleen alas. Tuon toteamus osui naulankantaan, Gondras ei mielellään jutustellut turhia. Hyvin peitellysti hän huokaisi puhaltamalla vain hieman enemmän ilmaa nenänsä kautta. Lupaus työasioihin siirtymisestä pian oli kuitenkin hyvä porkkana, ja sen mies saattoi ymmärtää. Olisi ollut liian läpinäkyvää, jos he olisivat heti siirtyneet yksityiseen tilaan keskustelemaan, eikä tässäkään voinut työasioista puhua. Seinilläkin oli korvat.
"Kertaalleen, vaikka siitäkään en voi olla varma", Gondrasin vastaus oli hyvin ympäripyöreä, johtuen osin siitä, ettei ollut itsekään varma. Paikka oli hyvin tavallisen tavernan näköinen, eikä herättänyt minkäänlaisia muistikuvia, "Matkamiehelle kaikki majatalot alkavat näyttää samalta."
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Oct 30, 2016 14:45:05 GMT 2
Iiria Nasílfraidh
Muukalainen ei näyttänyt silminnähden pahoittavan mieltään viivästyksestä, mutta ei hänen olemuksensa myöskään kirkastunut ylimääräisen juttutuokion johdosta. No, ei pieni tovi tappaisi ketään. Iiria oli kiinnostunut miehestä ja tämän aikeista, ja halusi itsekin siirtyä asiaan niin mahdollisimman pian. Tämä oli kuitenkin hyvä tilaisuus yrittää ottaa tummanpuhuvasta haltiasta selvää. Vedellä naruja ja kokeilla, josko jokin tärppäisi. Ja mikäli mies päättäisi olla rupattelematta lainkaan, kertoi sekin hänestä jotakin. Oli tärkeää tietää, millaisen henkilön kanssa Iiria oli tekemisissä -millaisen henkilön kanssa kilta olisi mahdollisesti tekemisissä. Hopeakäki työskenteli pääasiassa omatoimisesti omien lähteidensä pohjalta, mutta jos meihellä olisi arvokasta tietoa tarjottavanaan, saattaisi käki kukkua hänen puolestaan.
”Mm, totta", nainen totesi vienosti hymyillen. Ja hyvä niin, jos majatalo ei ollut jäänyt erityisesti mieleen. Iiriasta pieni joenvarsikylä oli varsin herttainen, joten hänelle paikka oli jäänyt mieleen jo ensimmäisellä vierailullaan, mutta oli totta, ettei Naurava Ilves ollut sen kummempi kuin viereisetkään majatalot.
”Olet siis matkaaja?” Iiria kysäisi ottaen jälleen hörpyn tuopistaan samoin kuin mehustaan, ennen kuin se aivan kylmenisi. Naista ei enää palellut, mutta lämmin hänellä ei vieläkään ollut.
”Työkö sinua liikuttaa?” haltia jatkoi. Mies tiesi mitä Iiria työkseen teki, joten oli vain reilua, että hän utelisi samaa.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Nov 6, 2016 18:36:53 GMT 2
Gondras Zacharáyah
Gondras olisi mielellään nojannut pöydän reunaan, ellei Käki olisi niin jo tehnyt. He olisivat näyttäneet varmasti aivan liian salailevilta, jos kumpikin olisi nojannut pöytään. Joten nyt mies antoi oman mukavuudenhalunsa olla ja hörppäsi omasta kolpakostaan. Haltia olisi halunnut hieman rentoutua, mutta haluamattaan hän vilkuili vähän väliä muihin kapakassa iltaa viettäviin sekä paikan pitäjiin tiskin takana. Se oli vain hyvin vanha refleksi toimia, eikä tulisi varmaan ikinä poistumaan miehen käytöksestä.
Vampyyri nyökkäsi naisen ensimmäiselle kysymykselle ja naurahti sitten lyhyesti ja karheasti sitä seuraavalle.
"Työn välttely liikuttaa enemmän kuin itse työ", ihan täysin totta sekään ei ollut. Nytkään Gondras ei vältelly vastuutaan, vaan oli etsimässä uusia ratkaisuja vanhoihin ongelmiin. Mutta usein Gondras joutui pakoilemaan työholistista neuvonantajaansa.
Gondras ei kuitenkaan ollut erityisemmin kiinnostunut puhumaan työstään. Hän ei halunnut antaa liikaa vihjeitä. Terävä mieli muisti nopeasti, että Käki oli lukenut kirjaa ennen kuin hän oli asettunut tuon seuraan.
"Oletko kirjallisuuden ystävä?" vampyyri kysyi siirtäen aiheen toisaalle, "En voinut olla huomaamatta runokokoelmaasi."
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Nov 7, 2016 17:13:58 GMT 2
Iiria Nasílfraidh
Pöydällä oleva lautanen ei ollut enää kovin täysi, mutta murtaessaan jälleen palan leivästä Iiria nyökkäsi keskutelukumppanilleen ja viittasi kädellään kohti astiaa merkiksi, että ruoka oli vapaata riistaa. Liekö toinen ottaisi sitä vastaan, mutta oli kohteliasta tarjota, yhtä kaikki.
Haltia naurahti sointuvasti miehen sanoille.
”Kukapa ei olisi joskus harkinnut alan vaihtamista”, Iiria hymähti leikkisästi. Vaikka sanoissaan oli hivenen totuutta -kenen kohdalla muka ei olisi?- nainen antoi selvästi ymmärtää vain pilailevansa. Hän antaisi itsestään huonon kuvan mahdolliselle asiakkaalle, jos toinen luulisi hänen haluavan eroon työstään.
Iiria kohotti kulmaansa, kun haltia mainitsi hänen kirjansa. Nainen oli jokseenkin vaikuttunut muukalaisen tarkkaavaisuusesta. Yhä kylmästä hieman punoittava käsi nappasi opuksen viereiseltä penkiltä, jolle Iiria oli kirjan noustessaan laskenut.
Miehen työstä puhumisen välttely ei jäänyt Iirialta huomaamatta, mutta hän päätti myötäillä haltiaa.
”Niinkin voisi sanoa”, nainen vastasi hymähtäen. Iiria luki paljon, niin työnsä puolesta kuin omaksi ilokseen. Suurin osa naisen lukemasta oli kirjeitä, raportteja, mitä tahansa Hopeakäen käsiinsä saamaa ja tuottamaa materiaalia. Puuduttava oli ehkä väärä sana, mutta raskasta luettava oli, tai ainakin tieto siitä, että niiden sisältöä täytyi varjella tarkoin.
”Oletpa sinä tarkkasilmäinen”, haltia huomautti salaperäinen hymy huulillaan ja pyöräytti pientä kirjasta kädessään. ”Onko tuttukin nidos?” Tummassa kannessa oli hopeinen ympyrä, jonka sisäpuolella oli yksinkertainen kuva pääkallosta. Otsikko oli pieni ja koruton, joten nainen saattoi vain kehua mielessään toisen tarkkanäköisyyttä, mikäli mies oli nähnyt kirjan ensi kerran vasta äskettäin.
”Välillä on mukava lukea jotain kevyempää. No, sikäli kun runoutta voi sanoa kevyeksi luettavaksi”, Iiria naurahti ja nojaili rennosti pöytään. Hän siveli sormellaan tummaa kirjanmerkkinä toimivaa silkkinauhaa.”Lukeminen on varsin rauhoittavaa.”
Iiria otti kulauksen juomastaan, ja vilkaisi miehen tuoppia. Toinen ei ollut onneksi ottanut hänen sanojaan kehotuksena juoda kolpakkoaan yhdellä kulauksella vain asiaan päästäkseen.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Nov 10, 2016 22:16:51 GMT 2
Gondras Zacharáyah
Mies kohotti hieman toista kulmaansa hupun alla toisen vitsaillessa alanvaihdosta. Vitsi se selkeästi oli, joten haltia ei jäänyt sitä liikoja ajattelemaan. Sen sijaan hän joi tuopistaan, yrittäen välttää itseään kulauttamasta sitä kokonaisuudessaan kurkustaan alas, jotta päästäisiin työasioihin. Hitaasti mutta varmasti kolpakko tyhjeni, jäljellä oli noin puolet juomasta. Toinen haltia elehtien tarjosi pöydällä olevan lautasen antimia, mutta niistä mies ei ollu kiinnostunut. Hän tunsi itsensä hyvin, ei kuiva leipä ja kulmistaan kovettunut juusto maittaisi hänelle. Nirsous oli joskus vampirismiakin pahempi kirous.
Aihe siirtyi Käen kirjaan. Parempi näin. Tarkkasilmäisyys kommenttiin Gondras vain kohautti hartioitaan yrittäen vaikuttaa välinpitämättömältä. Nainen viittasi sanoillaan miehen käytökseen, eikä vampyyri erityisemmin pitänyt siitä. Kuin tuo olisi yrittänyt tutkia häntä, vetää naruista ja päätellä reaktoista jotain. Hyvähän piirre tuollainen oli kiltalaiselle, mutta Gondras ei erityisemmin tuntenut oloaan mukavaksi uskoen, että Käki pisti merkille hänen pienimmätkin eleensä.
"On tullut muutamaan otteeseen vastaan", kirjan kansi oli jo pelkällä vilkaisulla ollut tuttu, ja nyt tarkemmin katsoen saattoi guatha varmistaa mielessään tietävänsä teoksen. Paljoa hän ei itse runoutta lukenut, ellei aihepiiri ollut historiallisissa tapahtumissa tai muinaisessa mytologiassa. Lordi joutui ymmärrettävästi lukemaan paljon itsekin, tekstiä jossa yksi sana tai sen puute muutti koko asiakirjan merkityksen. Piti aina olla tarkkaavainen. Hovin leimaa ei mihin tahansa kannattanut lyödä.
Guatha vain hymähti hyväksyvästi Käen todetessa lukemisen olevan rauhoittavaa. Hänellä ei ollut aikomustakaan tuon enempää avata ajatusmaailmaansa aiheesta, eikä hänen edes tarvinnutkaan - vain muutamaa sekuntia myöhemmin ovi paukahti auki kovaäänisesti, herättäen varmaan jokaisen puolinukuksissakin pöydillään istuneen. Gondras hätkähti, mutta ei heti kääntänyt katsettaan ovelle kuin vainoharhainen saaliseläin. Vasta tuntiessaan ulkoa sisään kiirivän viileän ilman selässään hän käänsi päätään sen verran, että saattoi nähdä, kuka oli sisään astunut. Jokseenkin juron näköinen haltianainen käveli suoraan tiskille edes vilkuilematta pöytiin, ja saatuaan avaimen huoneeseensa hän kiipesi raskain askelin portaat ylös. Ilmeisesti vain joku hyvin uupunut matkalainen, joka halusi heti lepäämään. Ei mitään kovinkaan tavatonta. Siltikään, ei guathalordi voinut olla ajattelematta mahdollisuutta, että joku olisi seurannut häntä... Mies kääntyi takaisin pöydän puoleen, ja oven paukahtamista seurannut hiljaisuus alkoi viimein rikkoutua muiden seurueiden jatkaessa keskustelujaan.
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Nov 14, 2016 17:59:50 GMT 2
Iiria Narílfraidh
Mies ei näyttänyt välittävän tarjouksesta ruuan suhteen, mille Iiria kohautti mielessään hartioitaan. Muukalainen vaikutti sen verran totiselta, ettei ventovieraiden lautaselta syöminen tulisi kysymykseenkään. No, enemmän hänelle siis.
Nainen siristi silmiän aavistuksen, ilmeensä jotain huvittuneen ja kiinnostuneen väliltä. Muukalainen vastaili hänen kysymyksiinsä yhä tavattoman ympäripyöreästi, kuin jokainen vastauksensa saattaisi paljastaa jotain liikaa. Niinkin arkipäiväinen aihe kuin kirjallisuus antoi vastaukseksi vain kryptisiä nyökkäyksiä. Iiriasta olisi ollut lähes hilpeää, kuinka mies ei vielä ollut edes laskenut huppuaankaan, jollei nainen itse olisi yhtä lailla ollut hattunsa lierin varjoissa.
Iiria istui nurkassa selkä seinään päin, joten äkillinen liike oven auki heilahtaessa kiinnitti hänen huomionsa vain murto-osaa ennen kuin sen kolahdus kajahti huoneessa. Kukin majatalon väestä näytti säpsähtävän äkillistä hiljaisen puheensorinan rikovaa ääntä, Iiria mukaanlukien. Tulija ei aikaillut marssiessaan suorinta reittiä tiskille ja jatkoi matkaansa saman tien yläkertaan. Tummat silmät seurasivat naista tarkkaavaisina aina siihen hetkeen kuin tummat matkasaappaat katosivat näkyvistä rappusten yläpäässä.
Haltia ei ollut nähnyt naista Nauravassa Ilveksessä aiemmin, mutta toinen selvästi tunsi tiensä majatalossa. Toki useimmat majatalot muistuttivat sommittelultaan toisiaan, mutta Iiria ei voinut kuin pohtia, oliko tämä toisen ensikerta kyseisessä kievarissa vai ei. Naurava Ilves asiakkaineen oli Iirialle eräänlainen peli. Kun tiesi sen toimivan Hopeakäen yhtensä tapaamispaikkana, saattoi itseään viihdyttää arvailemalla, kuka mahdollisesti kuului kiltaan ja kuka ei.
Iirian hiljainen keskustelukumppani kääntyi jälleen pöydän ääreen , seurattuaan tilannetta yhtä tarkkaavaisena kuin nainenkin, arvatenkin.
”Kovin kiire, toisilla”, haltia hymähti, hienovaraisesti sanoillaan mieheen ja tämän kärsimättömyytteen tökäten. Iiria katsoi huppupäistä haltiaa hetken, kunnes naksautti kieltään moittivasti, hymynkare suupielessään leikkien.
”No, kaitpa meidänkin kärsii kiristää tahtia hieman”, hän totesi ja nappasi pitkän kulauksen juomastaan.He olivat istuneet paikoillaan jo pienen tovin, joten tuntui julmalta pitkittää miehen kärsimystä liiaksi. Haltian vähäsanaisuus toivottavasti korjaantuisi, kuin aihe vaihtuisi rupattelusta vakavammaksi.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Jan 7, 2017 20:12:17 GMT 2
Gondras Zacharáyah
Tilanne oli yhtä nopeasti ohi kuin oli alkanutkin. Muun puheensorinan alkaessa jälleen avasi nainenkin jälleen suunsa. Terävä kieli pisti miehen kiireellisyyteen tai - miten hän itse halusi ajatella - suorasukaisuuteen. Turha hienostelu ei kiinnostanut Gondrasia yhtään. Sitä sai tehdä tarpeeksi jo hovissa. Ei, nyt asia oli parempi hoitaa mahdollisimman suoraan, ilman väärinymmärryksen mahdollisuutta. Mies ei antanut kummoistakaan reaktiota naisen tökkäykseen.
Käen seuraavat sanat olivatkin enemmän Gondrasin mieleen. Hän hymähti tähän hyväksyvästi. Kolpakko sai jälleen kallistua, mutta vampyyri otti rauhallisesti. Loppukolpakon juominen kerralla olisi ollut hyvin läpinäkyvää. Joten pikkuhiljaa juoma sai kadota. Kunhan nainenkin olisi valmis, olisi mies valmis seuraamaan tuota.
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Feb 4, 2017 16:11:29 GMT 2
Iiria Nasílfraidh
Tahdin kiristäminen ei edennyt juomakilpailuksi, mihin Iiria oli tyytyväinen. Tilanteen ristiriitaiset motiivit olivat kuitenkin huvittavat. Kumpikin näytti olevan halukas vaihtamaan turhanpäisen rupattelun oikeaan aiheeseen mahdollisimman nopeasti, mutta haluton näyttämään sitä ulospäin. Nainen joi tuopistaan hymy suupieltään nykien. Hän vilkaisi hailakoita silmiä ja pohti jo hetken, kuinka kulauttaisi juomansa alas mahdollisimman nopeasti, mutta epäilyksiä herättämättä. Haltia kuitenkin epäili, että vakavalta vaikuttava mies vastaisi hänen leikkimieliseen haasteeseensa, eikä yksin kilpailemisessa ollut mitään hauskaa. Joten Iiria joi juomansa loppuun siveelliseen tahtiin, kunnes laski tyhjän kolpakon pöydälle vain vaimean kolahduksen kera.
Muukalainen oli jo valmis oman tuoppinsa kanssa, joten Iiria pakkasi rauhassa kirjansa takaisin laukkuunsa, ennen kuin nousi tuolistaan. Nainen venytteli leppoisan oloisesti, katse kuitenkin koko ajan huppupäisessä haltiassa. Iiria ei ollut sanonut, ettei keskustelisi työasioista majatalon kapakassa, mutta uskoi haltiamiehen olevan samalla sivulla hänen kanssaan. Hän ei epäillyt, etteikö toinen olisi nähnyt naisen hakemaa avainta, mutta nosti sen vielä selvennykseksi sormiinsa taskunsa pohjalta ja pyöräytti sitä muina miehinä hyppysissään. Iiria loi vielä katsahduksen mieheen, ennen kuin lähti pujottelemaan kohti rappusia. Portaat olivat lähellä tiskiä, joten ohimennessään nainen hymyili ja toivotti örkille vielä hyvää illanjatkoa. Yönjatkoa pikemminkin, tähän ajakohtaan.
Aiempaan tömistelijään verrattuna kaksikko kapusi ylös rappusia hyvin ääneti, vain hiljaisen askelten narinan ja raskaiden helmojen kahinan saattelemana.
Iiria johdatti miehen peremmälle käytävään, aina toiseksi viimeisen oven luokse. Karmien viereen oli ripustettu koruttomat pronssilaatat, joihin oli kaiverrettu avaimia vastaavat numerot. Vaikka majatalon pitäjä olikin tiettyyn pisteeseen asti tietoinen killan toiminnasta tiloissaan, ei Hopekäellä ollut mitään tiettyä huonetta käytössään. Hyvä niin, sillä näin edes kiltalaiset eivät saattaneet päätellä, kuka kuului heihin ja kuka ei, kun saapuessaan he saivat käteensä satunnaisen avaimen, aivan kuten muutkin matkaajat. Tästä syystä haltia tunsi kaikki Nauravan Ilveksen huoneet kuin omat taskunsa, osasi pukata kyseistä ovea hieman avatakseen sen sujuvammin.
Nainen ei odotellut kohteliaana ja tarjonnut toiselle mahdollisuutta käydä sisään ensin, vaan Iiria asteli huoneeseen muukalaisen edellä. Oli käynyt jo selväksi, että mies oli varovainen, ja jos hänellä oli epäilyksiä mennä huoneeseen kahden naisen kanssa, pois muiden silmistä, vähintä mitä nainen voisi tehdä, oli näyttää hänelle, ettei huoneessa ollut mitään epäilyksen arvoista.
Iiria käveli kepein askelin yhdellä seinustalla olevan pöydän luo ja sytytti sen päälle jätetyn parin kynttilöitä. Hän asettautui nojaamaan pöydän reunaan, jättäen sen ääressä olevan tuolin aivan hänen viereensä. Iiria ei kehottaisi miestä istuutumaan tiettyyn paikkaan, mutta hän ei myöskään halunnut, että mies jäisi norkoilemaan huoneen varjoisaan nurkkaan.
”Olen kiinnostunut kuulemaan, mitä asiasi koskee”, nainen aloitti yhä vienosti hymyillen. ”Ensin haluaisin kuitenkin kuulla, kuka palveluksiamme tarvitsee.”
|
|
