Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Jan 21, 2016 23:07:40 GMT 2
Agar Prendrialainen
Ruskeat korvat painettiin nöyrtyneesti luimuun. Mielensä perukoilla Agar oli mielissään, että oli saanut hovivelhossa aikaan niin alistuvan reaktion. Selityksensä taas ei jättänyt häntä tyytyväiseksi. ”Uteliaisuus tappoi kissan”, hän mutisi hiljaa itsekseen. Oli typeränlaista uteliaisuutta lähteä metsästämään noitaa hänen omasta kodistaan.
Noita kuunteli velhon sanoja tarkkaavaisena. Hän löysi naisen työn syyn olevan varsin... tylsä. Tietenkin Agar oli itsekin kiinnostunut samoista asioista, joita Selén juuri kuvaili. Mutta kaikista mahdollisuuksista, joita hovin velho voisi työssään hyödytää, oli yhteinen hyvä se, minkä hän tehtäväkseen valitsi? Tsk. Kenties velhon hattu oli liian suuri arvo noin naiiville päälle. Sulkakynä jatkoi riipusteluaan yhä, mutta aiempaa hitaammin. Ilme faurran kasvoilla oli muuttunut jokseenkin synkeämmäksi, mutta Agarille se oli samantekevää. Yksi asia kiinnosti miestä yhä. Polttavasti.
Äkisti noita nousi jaloilleen, ja asteli huoneen poikki naisen luokse. Vasen käsi laskeutui pöydän toisella reunalla olevan tuolin selkänojalle, mutta ei vetänyt sitä vielä kauemmaksi pöydästä. Sormet hypistelivät sen sileäksi kulunutta pintaa odottavasti. ”Ja kuinka minä tästä kaikesta hyödyn?” Hovivelho oli varreltaan lyhyt muutenkin, mutta kaksikon pituusero kävi hyvin selväksi Agarin seistessä naisen vierellä, ryhtiään hetkeksi kohentaen.
|
|
|
Post by Vampuuri on Jan 21, 2016 23:27:54 GMT 2
Selén Käpykoto
Suuret korvat hyppäsivät jälleen täysin pystyyn, kun noita nopeasti liikkui. Faurra ei ehtinyt edes kunnolla nostaa vihreiden silmiensä katsetta Kyyhyn, kun tuo oli jo ehtinyt hänen vierelleen. Refleksistä Selén oli vetänyt muistikirjaansa hieman lähemmäs rintaansa, kasvoillaan hieman pöllästynyt ilme. Ehkä se johtui vain siitä, ettei noita tähän mennessä ollut liikkunut noin nopeasti tai käyttäytynyt noin... no ei kiihtyneesti, mutta ahdistuneesti, ehkä? Faurra ei tiennyt sanoja, joilla kuvata tuon tilaa. Oli väärin sanoa, että Selén olisi tuntenut olonsa uhatuksi, tai että hän olisi pelännyt. Kyyn kysymys sai kuitenkin velhon ilmeen kirkastumaan ja hymyn nousemaan hänen huulilleen. Eihän noita ollut vielä lupautunut mihinkään, ei lähellekään. Mutta ainakin hän harkitsi, ja jo se riitti tekemään Selénin iloiseksi. Samoin kuin unohtamaan hänen äsken kokemansa lyhyen maanlaahaushetken. "Mitä itse haluat tästä?" nainen kysyi kallistaen hieman päätään, "Rahaa minulta kyllä löytyy, ja tietoakin voin jakaa, jos sitä haluat."
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Jan 22, 2016 0:13:18 GMT 2
Agar Prendrialainen
Naisen kasvoille puhkeava hymy ei ollut, mitä noita oli odottanut, mutta täytyi kai myöntää, ettei hän osannut lukea pientä faurraa laisinkaan. Hovivelho oli kuin lapsen kengissä, läpitunkevan kirkas innostuksensa naurettavan herkässä. Toisten tulkitseminen ei kuulunut miehen lahjakkuksiin muutenkaan, mutta tämä kevättuulen lailla sisään pyyhältänyt vesikauris oli oma lukunsa. Ah. Rahaa, tietoa. Tämähän vaikutti paljon arveltua lupaavammalta. Haltia naksautti niskaansa. ”Mm”, noita hymähti, siirtäen nyt tuolin sille istuakseen. ”Katsotaan”, hän lausahti mietteliäänä. Suupielessään kävi hento nykäisy ylöspäin. Äänessään paistoi lupaus, että hän lunastaisi haluamansa myöhemmin.
Tuoli narahti hänen painonsa alla tummatukkaisen hakiessa hyvää asentoa. Hän laskosti kätensä pöydälle eteensä yhtä monista sen päällä lepäävistä purkeista sormeillen. Tämä purkki oli pieni, tehty ruskeasta lasista. Pullo helisi vaimeasti hänen hyppysissään, sisällä olevat pienen pienet hampaat toisiaan vasten kalisten. Lyhyen kaulan ympärille oli solmittu nahkainen naru, johon kiinnitettynä lepäsi päästäisen jalka. Agar oli valmis puhumaan, mutta yllättyi itsekin ymmärtäessään äkkiä, että joutui miettimään, mitä sanoisi. Hän halusi kuulla, mitä velho noidista tiesi.
”Minun metodini-”, mies aloitti, mutta keskeytti itsensä jo alkuunsa. Tummat hiukset valahtivat syvemmälle hänen kasvoilleen hänen pudistaessaan päätään pienesti. ”Kuolemaa on kaikkialla”, noita totesi sitten. ”Se on aina saatavilla.” Pullo helähti vaimeasti vasten pöytää. ”Se on luotettava energianlähde", ja saumattomasti mies siirsi sitten puheenaiheen itsestään velhoon: "Mitä kirjoitat?” Agar tiedusteli. Kysymys vastauksesta.
|
|
|
Post by Vampuuri on Jan 22, 2016 10:35:34 GMT 2
Selén Käpykoto
Naksautettuaan niskaansa Kyyn suupieli nousi ohikiitäväksi hetkeksi. Selén ei olisi voinut olla iloisempi. Tai no, siltä hänestä ainakin tuntui. Ensimmäinen kerta kun noidan kasvoilla kävi muuta kuin passiivisuutta, ärtyneisyyttä tai inhoa. Vihjaisu siitä, että noita myöhemmin pyytäisi mitä haluaisi palkkioksi, ei kuitenkaan mennyt ohi suurten korvien. Faurra vain toivoi pystyvänsä antamaan tuolle haluamansa. Hän oli ehkä hovivelho, mutta eivät hänenkään varansa saati tietonsa olleet loputtomia.
Haltian siirtyessä istumaan Selén kääntyi tuolissaan pöydän puoleen, jotta saattoi katsoa miestä vastapäätä suoraan. Hän käänsi nopeasti seuraavan sivun muistikirjasestaan. Hän varoi painamasta edellistä sivua liiaksi, jottei sille piirretyt kuvat ja tekstit sotkeutuisi. Hän kastoi sulkakynänsä vielä musteeseen ja pyyhkäisi ylimääräiset putelin reunaa vasten. "Kuolema vai...? Sehän on synkkää", vihreä katse painui vihkoon, kun hän kirjoitti nopeasti muistiinpanot. Samalla monet jatkokysymykset risteilivät hänen päässään. Faurra itse oli hyvin tuttu elävän energian kanssa, hänen ensimmäinen elementtinsäkin oli elävä maa. Se oli hänelle hyvin tuttua, kuolema tuntui väärältä ja kaukaiselta. Hovivelho kuitenkin käänsi ajatuksen mielessään ympäri. Vaikka kuinka naiivi olikin, hänellä oli selvästi järkeä päässään. Hän osasi ajatella asioita monelta kantilta, ja kääntää omia ajatuksiaan.
Ennen kuin faurra ehti kuitenkaan esittää mitään jatkokysymystä, esitti noita oman kysymyksensä. Selén nosti katseen paperistaan toiseen. "Ah, muistiinpanoja vain. En halua unohtaa pienintäkään tiedonjyvää", faurra hymyili leveästi, katsoen sitten mietteliäästi taas alas muistiinpanovihkoonsa. Hän raapi sulkakynällään hieman poskeaan, mietteliäästi, "Millaista kuoleman energia on? Onko se ehkä samanlaista kuin elävä energia, mutta joka on tavallaan paennut ruumiista? Tai ehkä jotain muuta vastaavanlaista?"
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Jan 22, 2016 21:26:39 GMT 2
Agar Prendrialainen
Hovivelhon huomautus oli tummatukkaisesta varsin joutava. Ja lapsellinen. Kuolema oli luonnollista, se odotti jokaista. Kylmä värähdys kulki äkkiä miehen selkäpiissä, mutta hän puski ajatuksen nopeasti mielestään. Mutta synkkää? Hmph. Oliko suden leukoihin henkensä menettävän jäniksen kuolema synkkä? Entä ympärillään jatkuvasti kuihtuvat kasvit, pystyyn keloutuva puu? Kuinka typerä ajatus. Kynä seisahtui paperilla, nousten sitten pohdiskelevasti hivelemään faurran kasvoja. Muistiinpanot olivat ilmeinen vastaus. Haltia katsoi naisen pientä kirjasta hieman epäilevästi. Hän olisi voinut vannoa, että nainen olisi raapustanut sen kellertäville sivuille muutakin, kuin kirjaimia. Sulkakynä ei tanssinut pitkin sivuja niin lennokkaasti, jos kyseessä olisi ollut vain tekstiä. Mutta Agar ei painostanut velhoa enempää. Hän näkisi kirjan kyllä, jos haluaisi.
Noidan kurkusta pääsi nariseva ynähdys. Edessään leveästi hymyilevän faurran koko olemus oli läpitunkevan kirkas. Ugh. Turhautuneisuus nyki miehen mieltä jo ennen kuin keskustelu ehti kunnolla alkaa. ”Mmh. Kai niinkin voisi sanoa”, Agar sanoi, olkiaan aavistuksen kohauttaen. ”Sen energia ympäröi kaikkea kuolevaa.” Itsestäänselvää. Suljettujen huulien välistä karkasi toinen narina. ”Energian laatu vaihtelee sen lähteestä riippuen. Ja sen tavasta kuolla”, noita selitti, ruskeaa pulloa yhä sormissaan pyöritellen. ”Jätä puolukanvarpu pulloon varjoon, vailla vettä, ja se kuihtuu vähitellen. Energia on kuin huoneen nurkassa käyvä veto. Vaimea, mutta tasainen. Rusauta jänikseltä niskat, ja energia purkautuu vahvemmin. Kuin höyryävä henkäys s pakkasella; selvä, mutta viipyilee vain hetken.” Agar haroi likaisia hiuksiaan vapaalla kädellään. Hän ei muistanut, oliko koskaan joutunut pukemaan aistimaansa energiaa sanoiksi.
|
|
|
Post by Vampuuri on Jan 23, 2016 0:39:17 GMT 2
Selén Käpykoto
Hovivelho kuunteli tarkasti noidan selitystä, kirjoittaen siitä koko ajan nopeita muistiinpanoja. Hän ei tosin katsonutkaan paperiinsa, toivottavasti teksti oli ymmärrettävissä vielä myöhemminkin. Selén katsoi kiinnostuneena suoraan Kyyhyn, hänen huulillaan ei yllättävää kyllä ollut hymyä. Hänen silmänsä yhä kiilsivät innosta ja kiinnostuksesta, mutta kasvonsa olivat muuten vakavat. Tai no, pikemminkin vain neutraalit. Faurra oli selvästi kiinnostunut joka asiasta, jonka kuuli.
"Mhmm..." Selén hymähti noidan selityksen päätteeksi, kääntäen katseen paperiinsa. Tekstistä sentään sai vielä selvää, faurra vain jatkoi jo kirjoittamansa lauseen loppuun ja korjaili sitten joitain kirjaimia selkeämmiksi. Noita ei ollut missään suhteessa puhelias, joten Selénistä oli mukava kuulla pitempiä selityksiä tuon suusta. Ehkä tuo myös ensimmäistä kertaa kunnolla mietti käyttämäänsä energiaa, ken tiesi. "Käytätkö saamaasi energiaa välittömästi tarpeisiisi?" faurra esitti jälleen uuden kysymyksen, "Vai varastoitko sitä jotenkin?" Selénin mielessä risteili ties mitä muita kysymyksiä. Miksi noita oli valinnut juuri tämän energian käytettäväkseen? Oliko se ollut helposti saatavilla, tai tarvitsiko mies juuri senkaltaista energiaa taikoihinsa? Oliko taustalla kenties jotain muuta? Kuinka pitkälle mies oli valmis menemään saadakseen energiaa? Kasveja ja pikkueläimiähän kaikki tappoivat, mutta... olisiko vahvemmat loitsut tai keitokset vaatineet jopa murhaa? Faurra kattoi mietteliäästi noitaa.
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Jan 23, 2016 13:27:44 GMT 2
Agar Prendrialainen
Harmaiden silmien katse kierteli hämyisässä huoneessa. Pöly tanssi ikkunasta tulevissa värikkäissä valonsäteissä. Agar vilkaisi ikkunaa kiitollisena. Sen ruudut oli tehty värikkäästä lasista, himmentäen pistävää auringonvaloa sopivasti, ettei se häikäissyt hänen arkoja silmiään. Punaista, oranssia, violettia. Sirpaleet eivät kuitenkaan muodotaneet mitään selkeää kuviota, mutta noita piti sen ilmeestä, muisti palasten järjestyksen. Pöytä ikkunan ääressä oli yksi hänen lempipaikoistaan mökissä. Tummatukkainen poltti piippuaan usein sen eteen mukavalle tuolille lysähtäneenä. Suurin osa ikkunalaudalla lepäävistä purkeista ja astioista pitikin sisällään tupakkaa ja erinäisiä, enemmän tai vähemmän huumaavia kasveja ja yrttejä. Velhon silmät eivät katsoneet paperiin hänen kirjoittaessaan, mutta Agar seurasi sulkakynän liikkeitä kellertävillä sivuilla. Ehkä hän kysyisi -vaatisi- nähdä faurran muistikirjan sisällön tämän jälkeen. Hän oli kiinnostunut, mitä kirjanen piti sisällään.
"Tosinaan, toisinaan en", haltia vastasi molempiin kysymyksiin yhtä epämääräisesti. Hän sulki silmänsä hetkeksi, suitsukkeiden makean hajun täyttäessä aistinsa. Hän himoitsi piiippuaan.
Agar oli hetken hiljaa, etsien katseellaan oliko kätensä ulottuvilla jotain, mikä vastaisi velhon kysymykseen. Kattoparrut suorastaan rönsyilivät yrteistä, padoista, laajasta kirjosta luita ja erinäisiä ruumiinosia, ja näistä sidotuista, oudolla tapaa koristeellisenomaisista yhditselmistä. Noita nousi hetkeksi jaloilleen, nousten irrottamaan lähimmästä parrusta roikkuvan nipun pieniä luita. Oravan, jos Agar muisti oikein. Hän laski luut pöydän keskelle siten, että nainen yltäisi niihin halutessaan.
"Kuolema asettuu parhaiten asioihin, jotka ovat jollain tapaa sitä lähellä", hän kertoi istuutuessaan. Mm. Ehkä se oli huonosti muotoiltu. Noidan oman kokumuksen mukaan energiaa oli helpoin sitoa sen lähdettä lähinnä olleisiin asioihin. Kuolleiden kasvien energian saattoi ujuttaa kuivuneisiin terälehtiin tai katkottuihin oksiin, kuolevan eläimen energian luihin ja hampaisiin, silmiin ja nahkaan. Vereen. Tietysti energiaa saattoi tahtoessaan sitoa muuhunkin, mutta Agarin noituudelle tämä tapa oli tehokkain. "Varastoitu energia on kuitenkin...erilaista", noita yritti selittää. "Se haalistuu, etenkin ajan kanssa", hän lausahti. Käheä ääni oli särkynyt kahdesti viimeisten laudeisen aikana. Energian varastoiminen oli viisasta, se helpotti ja mahdollisti monta asiaa. Sen käytössä oli kuitenkin jotain, kuin epämielyttävä sivumaku, jonka juuri ja juuri maistoi. Agar piti enemmän energian käyttämisestä välittömästi sen purkauduttua.
|
|
|
Post by Vampuuri on Jan 25, 2016 12:41:27 GMT 2
Selén Käpykoto
Saatuaan lyhyen ja epätyydyttävän vastauksen kysymykseensä Selén aukaisi suunsa esittääkseen tarkentavan kysymyksen, mutta sulki sen sitten nähdessään Kyyn katselevan etsivästi kattoparruihin. Faurra tietysti myös katsoi ylös. Hän oli kyllä vilkuillut useita kertoja kattoon, sen pata-, yrtti- ja luukokoelmaa. Hän ei kuitenkaan ollut aiemmin pistänyt merkille, että esimerkiksi luut oli sidottu yhteen. Melkein kuin koristeita. Yhtä aikaa ne miellyttivät esteettisesti faurran silmää ja tekivät hänet hieman surulliseksi. Ajatella, että niihin oli käytetty kuollutta eläintä... tapettua eläintä...
Selén heräsi ajatuksistaan noidan laskiessa pienen kokoelman luita pöydän keskelle ja kertoessa kuoleman varastoimisesta. Faurra ojentui hipaisemaan luita. Hän saattoi keskittyessään selkeästi tuntea niihin varastoituneen energian. Kuten noita selittikin, se vaikutti hiipuvan hiljalleen. Hyvin vähän, mutta energioiden kanssa tuttu velho tunsi sen kyllä. "Se on energian luonto", Selén sanoi pikemminkin itselleen kuin noidalle. Tuo kyllä varmasti tiesi enemmän tai vähemmän energian luonnosta, "Se tapaa hiipua, jos ei ole itselleen luonnollisessa muodossa."
Faurra antoi luiden olla ja kirjoitti nopeasti muutaman rivin noidan sanoista. Tavallaan asioita, joita nainen jo tiesi, mutta oli hyvä vahvistaa ne monista eri lähteistä. Pian Selén nosti vihreiden silmiensä katseen jälleen noitaan. "Mihin tapaat käyttää tätä energiaa?" kysymys oli hyvin laaja. Siksi faurra tunsi tarvetta tarkentaa, "Mitä sinä teet noitana?"
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Jan 25, 2016 18:58:25 GMT 2
Agar Prendrialainen
Noita hymähti hiljaa ja laski leukansa pieneen nyökkäykseen. Sekä velho että noita olivat varsin yhteisymmärryksessä keskustelunaiheesta. Vaikka heidän menetelmänsä ja toimintatapansa eroaisivat toisitaan varmasti kuin päivä ja yö, oli niiden perimmäinen olemus sama;energia ja sen manipulointi.
Tuoli narahti jälleen Agarin kumartuessa tuolissaan. Hän kurotti pitkän kätensä kohti ikkunalautaa. Hän oli jo hetken ajan silmäillyt pientä, pyöreää rasiaa, jonka nappasikin sormiinsa, tuoden sen eteensöä pöydälle. Puisen rasian kanteen oli kaiverrettu symboli.Se muistutti kirjaimia, joita kääpiöt käyttivät. Noita ei tiennyt, mitä merkki tarkoitti, hän oli saanut rasian ostaessaan tarvikkeita kyseisen vuorenalaisen kansan edustajalta. Agarille purkin sisältö oli paljon sen ulkokuorta tärkeämpi. Pöydän ääresssä istuessaan oli vyötäisillä roikkuvan takin rintataskuun vaikeampi päästä, mutta tummatukkainen sai keploteltua piipun käsiinsä. Oli lähes surkuhupaisaa, ettei mies kyennyt olemaan erossa piipustaan kauemmin. Agar joutui yrittämään kahdesti, ennen kun sai rasian kannen auki. Mies murahti ääneen. Hänen kyntensä olivat liian lyhyet tällaiseen. Purkista levisi paksu, makea haju. Haltia veti henkeään syvään, hyvillään. Hetken autuas olo kuitenkin keskeytyi Selénin avatessa suunsa jälleen kysymykseen.
Noita katsoi velhoa pistävästi. ”Teen mitä tahdon”, hän sanoi, äänessään äkkiä myrkyllinen sävy. ”Se ei kuulu sinulle.” Hänen ei tarvinnut selittää itseään ja tekemisiään naiselle. Puhumattakaan siitä, että toinen oli hovin velho, ja moni asioista, joita Agar teki, oli hallinnon silmissä laiton. Jos mies ei myisi myös rehellisiä rohtoja, olisi hänen koko kaupankäyntinsä laitonta. Ja vain siksi, että hän oli noita. Mies tuhahti ivallisesti. Hän ei ollut kuten edessään istuva velho. Velho, jonka hovi oli varmaan etsinyt käsiinsä käyttääkseen hänen kykyjään hyödykseen, niin kuin sen oli tapana velhoille tehdä.
|
|
|
Post by Vampuuri on Jan 25, 2016 19:29:51 GMT 2
Selén Käpykoto
Faurran täytyi vastustaa itseään, ettei olisi tarjonnut noidalle apua tuon kamppaillessa rasian kanssa. Tuo olisi todennäköisesti vain kieltäytynyt. Selén haistoi myös rasian sisällön, hän ei erityisemmin pitänyt katkusta. Hän oli hyvin varma, että kyseessä oli jollain tasolla huumaava aine, mutta velho ei aikonut sanoa mitään. Hän kuitenkin oli tunkeutunut toisen taloon, hänenkin järkensä sanoi, ettei hänen sopisi kertoa toiselle miten toimia omassa talossaan.
Hiljainen, pelästynyt pihahdus karkasi Selénin huulten raosta ja hän hätkähti hieman Kyyn myrkyllisen äänensävyn takia. Hän oli ollut liian utelias. Velho ei halunnut suututtaa noitaa. "Ymmärrän, anteeksi", faurra sanoi nopeasti, katse taas muistikirjasessa. Hän teki kynällään pientä ympyrää paperiin, miettien mitä kysyisi seuraavaksi. Tai miten muotoilisi mitä haluaa kysyä. Velho antoi hetken hiljaisuuden vallita. Kuului vain metsän äänet seinän toisella puolella ja tulen rätinä, sekä padan hyvin hiljainen porina. "Miksi käytät juuri kuoleman energiaa?" Selén viimein kysyi, nostaen jälleen tummanvihreän katseensa toiseen. Hän olisi samantien voinut esittää monia jatkokysymyksiä, mutta ehkä noita ei halunnut turhaa painetta.
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Jan 26, 2016 18:06:03 GMT 2
Agar Prendrialainen
Nainen oli nopea pahoittelemaan, silminnähden harmistunut jollei säikähtänyt noidan äreästä reaktosta. Agar vilkaisi velhoa pitkin nenänvarttaan, silmissään arvioiva katse. Mies oli jo aiemmin todennut faurran olevan kohtelias jopa rasittavaan rupatteluun asti, mutta Selénin pieni ääni oli kuulostanut vilpittömältä. Ugh. Tummatukkaisella oli epämiellyttävä, ristiriitainen tunne. Hän ei tiennyt, halusiko heittää isosilmäisen vesikauriin ulos ovesta ja lähettää matkoihinsa vai ei.
Mökkiin oli langennut hiljainen hetki, mutta se ei kestänyt tarpeeksi kauan, että Agar olisi ehtinyt tehdä päätöksensä. Hämmentyneenä noita kurtisti kulmiaan. ”Johan minä kerroin”, noita kähähti ärtyneenä, ymmärtämättä miksi velho kysyi asiaa uudelleen. ”Kuoleman energia on läsnä kaikkialla, joka ikinen hetki”, hän toisti, turhautuneisuutensa kasvaessa hetki hetkeltä. Kärsimättömänä Agar nappasi tupon ruskeanvihreää purua avaamastaan purkista ja sulloi sen piipun. Tärisevät kädet karistelivat purua pöydälle rasian ympärille ja hänen syliinsä, mutta mies ei välittänyt. Hän joutui mutisemaan tutun loitsun osittain kahteen kertaan saadakseen liian täyteen ahdetun piipun syttymään kunnolla. Hän veti savua kauhkoihinsa kuin siinä toivossa, että aineen vaikutus alkaisi välittömästi. Agar ei ollut niin onnekas.
|
|
|
Post by Vampuuri on Jan 26, 2016 19:57:24 GMT 2
Selén Käpykoto
Faurra seurasi miehen kamppailua piippunsa kanssa. Hän oli juuri tarjoamassa tulimagiansa apua, kun tuo onnistui. Selén antoi miehen polttaa hetken rauhassa, laskien murtuneen sulkakynänsä mustepulloon. Hän nojasi käsiinsä pöydällä, painaen käsiensä sormet toisiaan vasten. Vihreiden silmien katse kiersi puisessa pöydässä olevia syitä, niiden muodostamia, pyöreitä kuvioita. Kuolemaa oli kaikkialla...
Nopeasti velhon katse nousi Kyyhyn, yhtä aikaa pehmeänä ja lävistävänä. "Kuolemaa on jatkuvasti kaikkialla, niin sanoit", Selén veti käsiään lähemmäs itseään, nojaten niihin nyt ja samalla enemmän noidan puoleen. Hän tunnusteli hetken sanoja suussaan ennen kuin puhui nopeasti, mutta selkeästi, "Mutta se ei ole ainoa joka on jatkuvasti läsnä. Elementit, maa itse, tuuli, liikkeet, tunteet. Niitä on kaikkialla. Olen kuullut noidasta, joka hurmaa miehiä ja naisia, ja käyttää sitten rakkauden ja himon energiaa omissa tuotoksissaan. Energiaa ei ole loputtomiin, mutta sitä on sitoutuneena joka ainoaan asiaan. Sitä täytyy vain korjata kuin satoa." Velho nojasi nyt taaksepäin, huokaisten hiljaisesti nenänsä kautta, katse jälleen pöydän pinnassa. "Tiedätkös, tunnen ne kaikki", hän puhui nyt hitaammin, "Kaiken energian. Olen aina tuntenut. Elämän, kuoleman, tunteet, liikkeet, elementit. Ne ovat kaikki minulle kuin valtaisa, virtaava joki. Joki, jonka monista laskupuroista ja haaroista en saa selvää. En ilman apua." Jälleen lyhyt, vain henkäyksen mittainen tauko. "Joten", faurran valtaisat silmät kääntyivät jälleen noitaan, "Miksi juuri kuoleman energia?"
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Jan 26, 2016 21:01:05 GMT 2
Agar Prendrialainen
Haltia hengitti makeaa savua, toinen käsi pöydällä leväten. Sormet rummuttivat sen uurteista pintaa tahattomasti. Sentään nainen soi hänelle hetken rauhaa. Agar huokaisi syvään. Vuosien ja taas vuosien jatkuva käyttö oli nostattanut hänet kynnystään useimpien polttamiensa aineiden kohdalla, niiden vaikutus oli turtunut. Kuinka ironista, sillä juuri turtumista noita olisi kaivannut. Mutta kenties maailma ei ollut täysin häntä vastaan, sillä tummatukkainen tunsi, kuinka sormiaan alkoi pistellä aavistuksen, ennen kuin ne ennen pitkää menisivät tunnottomaksi. Toivottavasti. Myös aiemmin polttamillaan punaisilla lehdillä oli mitä luultavimmin osuutensa asiaan. Tämä oli syitä, miksi vastaavilla yrteillä ja aineilla täytettyjä purnukoita ja pulloja oli hänen pitkin hänen mökkiään niin runsaasti; niiden yhteisvaikutus oli toisinaan hurmaava.
Velho puhui jälleen, mutta Agar ei kohdannut naisen katsetta. Nopea vilkaisu riitti kertomaan, että faurran ilme oli äkkiä aivan liian läpitunkevalla tapaa lempeä.
Sanat, jotka naisen suusta pääsivät, tuntuivat hukuttavan hänet.
Mies ei edes tajunnut piipunvarren pysähtyneen aivan huultensa eteen ja hänen pidättäneen hengitystään. Faurran lopettaessa hän veti terävästi henkeä, kuin olisi ollut vedenpinnan alla liian kauan. Mielessään hän olikin. Haltia tuijotti faurraa paikoilleen jähmettyneenä. Harmaissa silmissä paistoi hämmennys, pilkahti järkytys. Joki. Selén kuvaili tuntemiaan energioita joeksi. Joeksi. Ja hän tunsi ne kaikki! Elementit, tunteet, elämän. Noidan hengitys värisi. Hänelle niistä vain yksi oli tuttu. Ja kuolema oli hänelle meri. Säkkipimeä ja kylmä meri, jonka vedessä hän oli vailla pelastusköyttä. Meri, jonka vaahtopäiset mainingit iskisivät hänet karikkoon, jonka myrskyinen aallokko hukuttaisi hänet hetkenä minä hyvänsä.
Pitkään toviin Agar ei saanut sanaa suustaan, tuijotti vain eteensä, mutta katseensa oli jossain kaukana. Lopulta hänen ryhtinsä rojahti hieman, ja mies valui syvemmälle tuoliinsa. Pitkien jalkojensa asento oli kömpelö pöydän alla, mutta noita ei välittänyt. ”Koska se on ainoa, jonka minä tunnen”, Agar lähes kuiskasi.
|
|
|
Post by Vampuuri on Jan 26, 2016 21:28:37 GMT 2
Selén Käpykoto
Velho ei voinut olla huomaamatta Kyyn ahdinkoa. Hän ei osannut kertoa sille syytä, mutta selvästi jokin oli vialla. Oliko se jotain mitä faurra oli sanonut, vai jotain mitä noita oli itse tajunnut? Selén vain katsoi toista, silmissään huolestuksen tuoma sameus. Miksi hän edes välitti näin paljon? Eihän hän ollut tuntenut miestä kuin muutaman hetken. Niin joku olisi voinut sanoa. Selénille kaikki olivat yhtä arvokkaita aina metsähiiristä hovin strategeihin.
Kun Kyy viimein kuiskasi, oli Selénin vuoro henkäistä. Haltia ei pystynyt tuntemaan muuta kuin kuoleman energian? Se selitti hänen valintansa, mutta se ei selvästi ollut vahingoton. Selén tiesi kuoleman energian, oli syy, miksi hän välttelikin sitä. Oli syy, miksi hän ei halunnut ympärilleen kuolemaa. Ja se oli juuri se energia, kuolevan eläimen viimeinen henkäys. Se kalvoi sisältä... Ja noita tunsi ainoastaan sen. Eikä siinä vielä kaikki. Kyy oli haltia. Näille tunteet olivat erityisen raskaita ja vaarallisia. Ei ihmekkään, että tuo oli niin huonossa kunnossa. Niin sairaan ja valvoneen näköinen, tärisevät kädet... Kaikki palat tuntuivat loksahtavan paikoilleen. "... Sinä... Eikö se ole raskasta?" Selén tiesi kysymyksensä olevan täysin itsestään selvä. Kaikki oli luettavissa haltiasta itsestään. Nopeasti faurra nojasi jälleen eteenpäin, äänestään paistaen todellinen huoli, "Osaatko sulkea sen mielesi ulkopuolelle? Energian?" Velho tiesi, kuinka työntää energia mielensä perälle ja keskittyä siihen, mitä edessään oli. Sitähän hän teki koko ajan. Mutta sekin oli opeteltua, eivätkä kaikki olisi yhtä siunattuja.
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Jan 26, 2016 21:55:23 GMT 2
Agar Prendrialainen
Verestävien silmien katse oli lasittunut, tuijottivat eteensä mitään näkemättä. Kuin kaikki ajatukset kuoleman energiasta olisivat terästäneet hänen aistejaan, herkitstänyt ne kyseiselle energialle. Agar ei ollut koskaan tuntenut oloaan niin ahdistuneeksi omassa kodissaan. Hän oli äkkiä hyvin tietoinen, kuinka loputtomasti hän oli ympäröinyt itsensä kuoleman energialla. Hän aisti sen huminan jokaisessa luussa ja kallossa, oksassa ja kuivuneessa kasvissa, hampaassa ja sarvessa, johon mies oli energiaa solminut. Tunne oli tukahduttava, se luikerteli hänen mieleensä ja kietoi otteeseensa. Ajatuksensa olivat sekaisin, eika haltia kyennyt kertomaan, mikä niistä oli itse aiheutettua ja mikä piipunpolttonsa päihdyttävää seuraumusta.
Korvansa poimivat kuitenkin velhon puheen, ja noita naurahti kolkosti Selénin sanoille. Nainen näytti tajuavan kysymyksensä typeryyden itsekin esittäessään sille jatkoa. Agar hymähti, ilmeensä synkkä hänen kohottaessaan hetkeksi unohdetun piipun takaisin huulilleen. ”Avun kanssa”, hän vastasi narahtavalla äänellä, heilauttaen vielä puista piippua vastaukseksi. Tummatukkaista ahdisti, jopa suututti faurran silminnähden huolestunut olemus. Hän ei kaivannut sääliä; ei tältä naiivilta velholta, ei keneltäkään.
|
|