|
|
Post by Vampuuri on Jan 20, 2016 20:03:41 GMT 2
//Elikkä Ghaldun ja Agar tännepäin :3 \\
Selén Käpykoto
Majatalon aamu oli hiljainen. Kevät oli alkanut vasta hetki sitten kunnolla, ja nyt jo oli miltein kuuma välillä. Sään oikkuja. Monet töihinsä matkalla olleet olivat eksyneet aamupalalle ystäviensä tai työtovereidensa kanssa, mutta ilma oli silti unelias. Monet juttelivat pöytiensä kesken, kun taas jotkut olivat kuolemanhiljaisia. Likaisista ikkunoista siivilöityi vastanousseen auringon valoa, jonka säteissä pöly ja savu tanssivat. Siltikin tarvittiin kynttilöitä, että jykevä hirsirakennus saatiin valaistua.
Nuorehko faurra laskeutui alas portaita. Vesikauris oli pukeutunut tavastaan poiketen velhonkaapunsa sijaan tummansiniseen, hihattomaan tunikaan. Oli aivan liian kuuma pitää kaapua, tai niin oli ainakin Selénin mielestä. Hänellä oli kyllä harteillaan hupullinen hilkkansa ja vasemmassa kädessään sekä sauvansa että velhon suippohattu - oikealla kädellään hän hieroi unisia silmiään. Alas päästyään puolinukuksissa oleva faurra osti tiskiltä kulhollisen puuroa ja teetä. Omistaja pyysi häneltä muutaman yalan enemmän kuin keneltäkään muulta asiakkaistaan, mutta hovivelho ei näyttänyt välittävän. Hän ei ehkä edes tajunnut tulleensa hyväksikäytetyksi. Tilauksensa saatuaan hän kiitti vaisusti, yhä unisena, ja asettui tyhjään, pieneen pöytään ikkunan alla.
Lappaessaan yksinkertaista kaurapuuroa suuhunsa Selén kaivoi muistiinpanovihkonsa esille. Tummaihoinen heräsi vähitellen kokonaan selaillessaan nahkakantista vihkoaan. Minkä takia hän olikaan tullut Bélstramiin? Muistiinpanojensa perusteella hän oli kuullut huhuja, että metsässä asui aktiivisia henkiä. Niinhän se olikin. Pitäisi yrittää saada yhteys näihin, jos ne siis olivat juttutuulella. Voisi mennä päiviä, ehkä viikkoja, ennen kuin yksikään henki antaisi itseään ilmi hänelle. Hovivelholla oli nyt turhan tiukka aikataulu, hänen pitäisi jo kahden viikon päästä palata Ryónioniin. Tämä olikin hänen tämänhetkisen tietojenkeräilymatkansa viimeinen kohde.
Faurra puhalsi hieman teetään pakattuaan muistiinpanokirjansa jälleen olkalaukkuunsa. Hän oli ollut hyvin keskittynyt kirjoituksiinsa, mutta nyt hän saattoi katsella ikkunasta ulos, alas rinnettä ja kuunnella puolikkaalla korvalla muiden kapakassa olevien keskusteluja. Ei hänellä muutakaan tekemistä ollut. Keskusteluja säästä, tulevasta työpäivästä, ärsyttävästä työnjohtajasta, joka vaati aivan liikaa...
"- puhumattakaan siitä metsässä majailevasta noidasta..."
Ennen kuin Selén edes itsekään tajusi, hän oli hypännyt ylös tuoliltaan ja kipittänyt sorkat kopisten pöydälle, josta oli tämän keskustelun kuullut.
"Puhuitteko jotain noidasta?" faurravelho kysyi pamauttaen samalla molemmat kätensä pöydälle, ääni ja silmät innosta kiiluen.
Pöydän väki - kaksi haltiaa ja kääpiö - olivat selvästi yllättyneitä yhtäkkiä keskusteluun osallistuneesta faurranaisesta. Haltia lähempänä oli miltein kaatanut teensä ja kääpiö oli onnistunut purskauttamaan aamuoluensa taitavasti parralleen. Haltiat katsoivat nyt velhoa hämmentyneinä, kääpiö kiroten partaansa hiljaisesti.
"Ah- anteeksi! En voinut olla kuulematta keskusteluanne", velho pahoitteli nopeasti korvat taaksepäin painuen, huulillaan pieni hymy.
"... Eipä tuo mitään", haltia vastasi tähän välittämättä kääpiöstä, joka yritti pyyhkiä partaansa. Toinen haltia ojensi ärtyneelle pikkumiehelle nenäliinaa.
"Ei ollut todellakaan tarkoitus häiritä. Olen Selén Käpykato, hovivelho Ryónionista", nainen esittäytyi nopeasti, painaen samalla päätään kumarruksentapaiseen, "Asuuko täällä jossain siis noita?"
"Vai että hovivelho", aiemmin puhunut haltia hymähti kuin ei olisi uskonut. Toinen haltioista taas nojasi pöytään nähdäkseen lyhyen faurran paremmin lajitoverinsa ohitse.
"Kyllä vain", tämä haltia sanoi, "Hän asustaa metsässä tässä lähistöllä. Pelottava mies. Pitkä kuin örkki, mutta luurangonlaiha. Hän vaikuttaa siltä, kuin voisi tappaa pelkästään läsnäolollaan. Kukaan ei oikein halua mennä hänen lähelleen... Ihan kuin vuorien nälkäisistä puumista ja yksittäisistä aarnikotkista ei olisi jo tarpeeksi vaivaa meille metsästäjille."
"Se mies käy välillä täällä myymässä rohtojaan ja ostamassa tarvikkeita", kääpiökin liittyi keskusteluun nurisevalla äänellä, "En tiedä teistä muista, mutta minä en koskisi mihinkään mitä se noita myy."
Selén oli kuunnelut tätä kaikkea korvat täysin pystyssä, silmät kiiluen. Hän voisikin saada noidasta paljon enemmän tietoa irti kuin piilottelevista hengistä. Mitäköhän kaikkea noita voisi hänelle kertoa energiasta ja magiasta, mitä hän, luonnonlahjakkuus, ei voinut ymmärtää...?
"Tiedättekö missä hän asuu?" faurra kysyi.
"Kukaan ei tarkalleen tiedä", haltia sanoi, osoittaen sitten kädellään suurinpiirteisen suunnaan alarinteessä, "Hänet nähdään tuolla suunnilla, polkua alaspäin puurajan alapuolella. Kukaan ei kuitentaan tietääkseni ole ikinä löytänyt hänen mökilleen tai missä ikinä hän asustaakaan."
"Mainiota! Kiitos tuhannesti ja anteeksi vielä häiriöstä", nämä sanottuaan Selén ryntäsi hakemaan hattunsa ja sauvansa paikaltaan.
Hattuaan paikalleen asetellen hän juoksi ulos kapakasta, tee jäi puoliksi juomatta. Aamujuomiaan nauttinut kolmikko oli hetken täysin hiljaa tämän hämmentävän välikohtauksen takia.
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59 
|
Post by Ghaldun on Jan 20, 2016 22:01:36 GMT 2
//Täältä tullaan o/
Agar Prendrialainen
Kun aamuauringon ensimmäiset säteet viimein läpäisivät tiensä metsään sen lehvästön lomasta, noita kirosi ääneen. Vaikka vielä matalalta paistavan auringon valo oli metsän siimeksessä heikko, sai se silti miehen silmät kirvelemään. Hän puristikin ne visusti yhteen veden kirvotessa poskelleen silmäkulmastaan. Kädet nostettiin hieromaan verestäviä silmiä hetkeksi, kunnes Agar uskaltautui avaamaan ne jälleen. Kyynärpäät polvia vasten ja ohimonsa kämmeniinsä nojaten tummatukkainen hengitti hengitti syvään. Kevät tuoksui ilmassa vahvasti, raikkaana. Mutta raitis ilma ei ollut mitä mies keuhkoihinsa kaipasi.
Sormet heikosti vapisten noita kaivoi takkinsa rintataskusta piippunsa ja työnsi sen hampaidensa väliin. Piipun seuraksi löytyi samaisesta taskusta pieni pussi, jonka osan sisällöstä Agar kumosi kämmenelleen vaivautumatta tarkistamaan sitä sen kummemmin. Ilmaa tyhjästä pesästä imien hän murskasi punaiset lehdet kädessään, kunnes malttamattomana täytti piipun. Suupielestään mies murisi tarvittavat muinaiskielen sanat. Piippu syttyi, ja noita veti ilmaa keuhkoihinsa. Kenties ohikiitävän hetken ajan hän oli tyytyväinen.
Noita retkotti mökkinsä kuistilla auringon noustessa hiljalleen korkeammalle. Ilma alkoi lämmetä, mutta Agar ei sitä huomannut. Sen sijaan hän hautautui syvemmälle paitansa kaulukseen ja jatkoi piippunsa polttamista, täytettyään sen jo kertaalleen uudelleen. Punaiset, kirvelevät silmät seurasivat laiskasti kuistin rosoisella pinnalla kipittävää koppakuoriaista.
Agar oli nököttänyt mökkinsä kuistilla jo yön pikkutunneista saakka. Painajaiset olivat herättäneet miehen ahdistuneena ja hiestä märkänä heti uneen vajoamisensa jälkeen, eikä noita ollut kyennyt jatkamaan nukkumista. Pukeuduttuaan hän oli raahautunut ulos viltti mukanaan ja katsellut tummaa yötaivasta puiden lomasta. Yö oli ollut viileä, mutta ainakin hän oli saanut muuta ajateltavaa kuistilla väristettään.
Viimeinen savuinen hönkäys, kunnes Agar pakotti itsensä jaloilleen. Hänen ei ollut nälkä, mutta ruumistaan vavisuttava huono olo kertoi, että jotain olisi syötävä. Hiljaa itsekseen mutisten mies haroi kätensä tummien hiustensa lomasta ja haparoivin askelin suunnisti tiensä ovesta sisään, sininen viltti jälkeensä unohdettuna.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Jan 20, 2016 22:32:40 GMT 2
Selén Käpykoto
Aurinko nousi korkeammalle faurran etsiessä tietään aiemmin puhutun noidan kotipaikalle. Hän ei ollut ehtinyt olemaan liikkeellä vielä kauhean kauaa, kun hänen jo piti hidastaa vauhtiaan. Miten hänellä saattoikaan olla niin huono kunto, hän torui itseään. Keho ei liikkunut niin tehokkaasti mitä mieli olisi vaatinut. Jyrkimmissä mäissä velho otti sauvastaan tukea molemmin käsin, edeten mahdollisimman hitaasti, ettei joutuisi kivuliaasti kierimään juuri kiipeämäänsä tai edessään olevaa polkua alas. Maasto oli hyvin epätasaista, ja puolestaan matkantekoa hidasti aina vain huonompikuntoisemmaksi menevät polut. Kun alkoi olla tarpeeksi kaukana kaupungista, oli hankalaa erottaa mitkä polut kuuluivat eläimille ja mitkä olivat ihmismäisemmän olennon aikaansaamia.
Viimein Selén pysähtyi hetkeksi lepäämään ja rysähti istumaan puun juurelle, sen runkoon nojaten. Hän sulki silmänsä ja rauhoitteli hengästynyttä henkeään. Hän kaivoi olkalaukustaan vesileilin ja kaatoi siitä hieman suoraan suuhunsa. Tämän jälkeen hän kaivoi muistikirjansa, sekä mustepullon ja sulkakynän, joka oli katkennut puolivälistä. Ei sellainen velhoa oikeastaan haitannut. Hän käänsi esille tyhjän sivun, aukaisi mustepullon, kastoi kynän kärjen siihen ja alkoi kirjoittaa. Päivämäärä, sijainti, mikä aika päivästä... Muutamalla lauseella hän kuvasi että kuuli huhuja paikallisesta noidasta ja lähti etsimään tuota. Hän oli kulkenut jo hyvän hetken, mutta mitään ei ollut vielä tullut vastaan. Hän kuitenkin luotti kaupunkilaisiin, että nuo olivat johtaneet hänet oikeaan suuntaan.
Vesikauris laski muistikirjansa maahan avonaisena kuivumaan. Tämä oli hyvää mustelaatua, kuivui varsin nopeasti. Faurra nojasi päällään runkoa vasten ja sulki silmänsä. Hän kuuli tuulen lehvästöissä, hän haistoi kevään ilmassa, hän tunsi ilman lämmön ja maan kosteuden... Hän alkoi vähitellen aistia energioita. Kuinka ne juuri tällaisena päivänä virtasivat niin esteettömästi paikasta toiseen, häiriintymättöminä. Niin rauhallisina, niin selkeinä... Jotain tuntui puuttuvan.
Selén räväytti silmänsä auki. Paikka josta energia puuttui? Tavallisesti siis paikka, josta noita olisi energiaa käynyt keräämässä. Nopeasti Selén nousi puutuneille jaloilleen, sorkat kopisten puun juuria vasten. Hän keräsi nopeasti tavaransa ja heilutteli avonaista muistikirjaansa vielä kädessään suunnatessaan kohti suuntaa, jossa tunsi energiavajaavuutta.
Selén piteli koko ajan mieltään hyvin avonaisena. Hänelle energiat olivat kuin meri, jossa saattoi uida. Hän osasi lukea energiasta ties mitä, vaikka ei ehkä sen toimintaa ja olemusta ymmärtänytkään. Kukapa olisi ymmärtänyt. Siksi se kiinnostikin häntä niin paljon. Ja koska hänen mielensä oli avoinna, hän huomasi, kuinka loitsu yritti johtaa häntä harhaan.
Välittömästi faurra pysähtyi. Hän sulki silmänsä tarkastellakseen, minkä kanssa olikaan tekemisissä. Vaikutti tavalliselta johteluloitsulta, sukua illuusioille. Ei siis mitään liian hankalaa, ainakaan hovivelholle. Tavallinen tallaaja olisi vain kulkenut sinne, minne loitsu olisi halunnutkin hänen menevän. Mutta Selén saattoi vain päättää katsovansa illuusion läpi ja kieltäytyä tottelemasta tätä loitsua. Hän olisi tietysti voinut vain purkaa loitsun, mutta oli varmasti syy, miksi noita oli sen loitsinut. Ainakin Selén uskoi sen olevan noidan tekosia. Näin ollen hän ei halunnut olla turhan ilkeä.
Faurra kieltäytyi seuraamasta loitsua ja jatkoi polkua pitkin. Hän taisi olla jo lähellä.
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Jan 20, 2016 23:22:52 GMT 2
Agar Prendrialainen
Tuli heräsi huoneen nurkassa olevaan kiviseen takkaan, tällä kertaa loitsun sijaan tuluksia käyttäen. Agar kohensi hiljaa rätisevää liekkiä ja pyyhki noen mustaamia sormiaan housuihinsa. Hän nappasi takan reunalta muutaman suitsukkeen ja sytytti ne. Talon kaikki tasot olivat täynnä tavaraa, ja mieheltä kului hetki hönen etsiessään telinettä, jolle makealta tuoksuvat suitsukkeet laskea. Lopulta etsimänsä osui silmäänsä, ja noita asetti palavat kepit yhdelle ikkunalaudoista. Ilma mökin sisällä oli paksu ja tunkkainen, mutta Agar oli siihen liian turtunut asiasta välittääkseen tai edes huomatakseen.
Tavarat kolisivat pöydällä haltian raivatessa itselleen tilaa sen äärestä. Hetkeksi hän katosi jälleen ulos ovesta, noutaen toisen kuistin reunalla parrussa riippuneista jäniksistä. Sen nylkemiseen ei mennyt montaa tovia, noidan käsitellessä puukkoa tottuneesti ja varmasti. Raajat napsautettiin poikki tehokkaasti ja irti vedetty nahka viskattiin ulos. Noita liikuskeli edestakaisin narisevalla lattialla, noutaen milloin minkäkin purkin tai yrtin mistäkin. Paloiteltu liha ja pilkotut vihannekset löysivät tiensä takan yllä olevaan, hiljakseen kiehuvaan pataan.
Kylmää vettä kaadettiin kannusta laakeaan vatiin. Agarin olo oli yhä nihkeä yön jäljiltä, eikä alati nouseva lämpötila auttanut asiaa. Hän riisui takkinsa yläosan, antaen sen roikkua vyönsä varassa vyötäisillään.
Pieni, epämiellyttävä tunne oli kutitellut noidan mieltään jo jonkin aikaa, mutta hänen ollessa pesemässä kasvojaan, tunne vahvistui äkkiä. Se ei ollut vihamielinen, mutta tungetteleva yhtäkaikki. Tummatukkainen räpytteli silmiään, kulmat pohdiskelevasti kurtistettuna. Kesti hetki, ennen kuin hän osasi tunnistaa, mikä tuntemuksen aiheutti.
Joku pyrki läpäisemään hänen loitsunsa.
Agar kuivasi kasvonsa erään tuolin selkänojalla riippuvaan paitaan ja murahti hiljaa. Hän ei muistanut milloin viimeksi joku olisi läpäissyt hänen suojaloitsunsa, pyrkinyt sen ohitse näin määrätietoisesti. Eläimiin tieltä eksyttävä loitsu ei vaikuttanut, joten jokun täytyi tietoisesti tunkeilla sen lävitse.
Huomaamattaan haltia oli kaivanut vyöltään veitsen, hypistellen sen kahvaa mietteliäänä.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Jan 20, 2016 23:53:15 GMT 2
Selén Käpykoto
Päämääräisesti faurra jatkoi matkaa mutkikasta polkua pitkin. Mitä pidemmälle hän jatkoi, sitä selkeämmäksi häiriintynyt energia kävi. Jos Selén ei aiemmin ollut varma, että oli oikeilla jäljillä, hän oli nyt. Lisäksi ilmassa leijaili kevään tuoksun lisäksi kaukainen, hento ruuan tuoksu. Hovivelholla ei vielä ollut nälkä, mutta haju sai hänet vain innostumaan entisestään. Hän oli varmasti nyt aivan lähellä!
Selén käveli polkua vielä ehkä kymmenen minuuttia, ennen kuin erotti ensin savun, sitten savupiipun ja lopulta pienen mökin katon. Se oli pieni, puusta kyhätty asumus, velhon mielestä oikein sievä tässä ympäristössä. Se oli rakennettu puiden varaan, ja verannalle piti nousta portaita pitkin. Olikohan noita itse rakentanut tämän? Selén katseli koko kyhäelmää kiinnostuneena portaiden alapäästä, ja alkoi nousta niitä hitaasti vasta hetken kummasteltuaan. Sorkkien kopina, sitten puun narina.
Kuistille noustuaan faurra pysähtyi taas katselemaan rakennusta. Parrussa hieman sivummalla oli kiinni jänis, varmaankin noidan itse nappaama. Kaiteista roikkui yksittäisiä luita ja purkkeja. Joku muu olisi voinut pitää tätä hyvin pelottavana merkkinä, mutta ei velho. Vaikka hän ei itse kuulunutkaan heimossa kasvaneisiin faurroihin, olivat noiden tavat ja rituaalit hänelle tuttuja. Pieneläinten luita sun muita käytettiin hyvin paljon. Tietysti rauhaa ja elämää rakastavalle Selénille kaikki tämä kuolemasta muistuttava tuntui raskaalta. Vain raskaalta, mutta häntä ei pelottanut tippaakaan.
Ikkunoista ei juurikaan nähnyt sisälle. Ei Selén muutenkaan halunnut olla tirkistelijä, kaikesta päätellen noita oli kotona. Ikkunalaudalla palavan suitsukkeen hehkuva pää vain sai hänen huomionsa. Hovivelho hengitti syvään. Jos hän ei työskentelisi hoville, hän varmaankin asuisi juuri tällä tavalla. Tai näin hän tuntisi olonsa mukavimmaksi. Eristyksissä, keskellä luontoa... eikä ketään potkimassa töihin tai velvollisuuksiin. Kuulosti miltein paratiisilta.
Näihin ajatuksiin Selén kuitenkin muisti minkä takia olikaan täällä. Hän astui oven eteen ja kertaalleen hengitettyään syvään hän koputti sen puista pintaa.
"Herra noita? Oletteko kotona?" hän kysyi äänellä, jonka luulisi kuuluvan sisälle. Kysymyshän oli tyhmä, kuka tahansa näkisi, että joku oli kotona. Mutta piti olla kohtelias.
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Jan 21, 2016 0:47:20 GMT 2
Agar Prendrialainen
Miehen keskittymiskyky aiempiin toimiinsa oli täysin mennyttä. Pata tulella porisi jo äänekkäästi, kiehuisi varmaan yli, mutta tummatukkainen ei hievahtanutkaan. Hän oli istuutunut aiemmalle paikalleen pöydän ääreen, keskittäen mielensä loitsuaan uhmaavaan energiaan. Leuka lepäsi puukkoa otteessaan puristavien käsien päällä, jalka naputti lattialautoja kärsimättömänä. Agarin teki mieli kaivaa piippu jälleen taskustaan, mutta epäili, ettei sen polttamisesta olisi käsiensä tärinältä tullut mitään.
Lähestyvän olennon energia vasten hänen loitsuaan oli läpitunkeva, mutta noita ei astinut siinä pahasuopuutta. Kuka ikinä raivasikin tietään eteenpäin polulla, täytyi hänen aistia hänen loitsunsa. Kuinka muuten tulija olisi osannut suunnistaa harhan läpi? Mökkiä suojaava energia ei ollut vahvimmasta päästä, mutta se ei ollut heikkokaan. Miehellä ei ollut tarvetta langettaa turhan voimallista loitsua, kun tavallisesti kukaan harvemmin eksyi hänen mökilleen johtavalle polulle, saati sitten tiesi vastustaa loitsun energiaa siihen törmätessään.
Pian Agarin korviin kantautuivatkin askeleet. Ne pysähtyivät hetkeksi portaiden tuntumaan päästyään, mutta jatkoivat sitten kopisevaa matkaansa. Noita laski kätensä syliinsä, katse ovelle suunnattuna. Rautainen nuija lepäsi vasten tuolia hänen vierellään.
Salaa tulija ei ollut tullut, sillä kukaan, joka tahtoi lähestyä huomaamatta, ei antanut askeleidensa olla noin raskaat ja äänekkäät. Tämä rauhoitti haltian mieltä, mutta vain hieman. Tilanne oli yhä se, että joku oli päättäväisesti saapastellut suoraan hänen kotiovelleen.
Napakka koputus sai miehen säpsähtämään hieman, sillä hän ei tiennyt lainkaan, mitä odottaa. Mitä hän ei ainakaan ollut odottanut, olivat ulkoa kantautuvat sanat.
Agar tuijotti ovelle hölmistyneenä, silmät siristettyinä. Lähes epäuskoinen äännähdys karkasi hänen käheästä kurkustaan, mutta muuten mies ei tehnyt elettäkään kysymykseen vastatakseen. Herra noita?
Tuolin jalat narahtivat äänekkäästi puista lattiaa vasten tummatukkaisen nosutessa seisomaan. Nuijan varresta tartuttiin ennen kuin ase ehti kellahtaa lattialle, ja puukon vyölleen sujautettuaan noita asteli hitaasti ovelle. Äänettä hän pyöritteli kielellään loitsuja, joilla tyrmätä tulija, jos tämän aikeet olisivat vihamieliset.
Ovi työnnettiin auki kokonaan, sillä Agar ei ollut pelkuri. Katse löysi puhujan, paljon matalammalta, kuin haltia osasi odottaa. Mies nyrpisti nenäänsä hämmentyneenä. Hänen kuistillaan seisoi pieni, pyöreä faurra. Miksi?
”Kuka olet?” haltia kysyi matalalla, käheällä äänellään. Sotanuija lepäsi hänen otteessaan ovenpieleen nojaten, toinen käsi yhä avoimen oven kahvalla.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Jan 21, 2016 8:34:42 GMT 2
Selén Käpykoto
Vesikauriin korvat kääntyilivät yrittäen napata pienimmätkin sisältä kuuluvat äänet. Yllättävä tuolin narahdus sai hänet miltein säpsähtämään, mutta samalla hänelle luontainen hymy nousi huulille. Noita ei vaikuttanut piilottelevan mukavanoloisessa mökissään, sehän oli hyvä.
Ovi aukesi kuitenkin kerralla kokonaan, ja Selénin täytyi nopeasti ottaa puolikas askel taaksepäin, ettei se olisi osunut häneen. Oli vähällä, ettei hän kellahtanut kumoon tasapainon puutteesta ja kierinyt juuri kiipeämänsä portaat alas. Faurran täytyi katsoa ovella seisovaa miestä ylöspäin - paljon ylöspäin. Faurra oli kyllä tottunut sellaiseen pienen kokonsa takia, mutta tämä kokoero oli kyllä todella paljon. Mies oli, niin kuin majatalossa oli sanottu, pitkä kuin örkki mutta laiha kuin luuranko. Tai no, ei ehkä ihan laiha kuin luuranko. Vaatekerrokset peittivät hänen vartensa varsin tehokkaasti, oli siis hankala sanoa. Mustat hiukset peittivät kasvojen toista sivua ja miehen iho oli tumma, mutta vaaleiden läikkien peittämä sieltä täältä. Noita näytti sairaalta. Huolimatta kuitenkaan mistään näistä huomioista, ei faurra nähnyt mitään syytä kohdella häntä yhtään eri tavalla kuin tavallista kadunkulkijaa. Katuviisaudesta oli selvästi puutetta.
"Olen Selén Käpykato, hovivelho palveluksessanne", Selén esittäytyi vihreät silmät innosta kiiluen, korvat uteliaina pystyssä. Hän painoi päätään hieman kumarruksenkaltaisesti, pitäen samalla tukea sauvastaan. Tämän kumarruksen aikana hän ei voinut olla huomaamatta ovenpieltä vasten nojaavaa nuijaa miehen käsissä. Niin faurra nosti katseensa uudestaan toiseen, "Olen pahoillani, jos säikäytin sinut. En halua mitään pahaa. Haluaisin vain kysyä pari kysymystä."
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Jan 21, 2016 10:31:09 GMT 2
Agar Prendrialainen
Suurien silmien tarkkaavainen katse kiersi Agarin päästä varpaisiin, eikä noita voinut muuta kuin tuntea olonsa epämukavaksi niiden intensiivisyyden alla. Tutkiva katse pysyi pitkään hänenkasvoissaan, mikä sai miehen melkein kääntämään ne poispäin faurrasta. Jokseenkin tukalasta olostaan huolimatta haltia piti silmänsä naisessa, toista kuitenkaan suoraan silmiin katsomatta.
Halu heilauttaa nuijaansa nipisti Agarin sormia pienen kaurisolennon esittäytyessä. Ase ei kuitenkaan liikahtanutkaan, jos ei nyt muutamaa senttiä. Noita kirosi mielessään. Totta, naisella oli päässään velhon hattu. Mutta mitä pirua hovin velho teki täällä?
Vastaus lausumattomaan kysymykseen tuli faurran hampaiden lomasta. Tummatukkaisen mieli harhaantui jälleen hetkeksi. Velho puhui kummallisesti.
Haltia seisoi vaiti mökkinsä oviaukossa, totinen ilme kasvoillaan. Hovin velho. Kysymyksiä. Mies oli kyllä tietoinen lähistöllä kulkevasta maineestaan. Hän oli tietoinen siitä, etteivät hänen toimintatapansa olleet tarkalleen ottaen eettisiä tai rehellisiä. Hän oli Kyy. Harmaat silmät punnitsivat edessään seisovaa faurraa. Oliko nainen täällä omilla vai hovin asioilla? Puuttuiko Ryónion hänen tekemisiinsä? Miksi yksi noita ja muutama ruumis kiinnostaisi hovia niin paljon, ei tummatukkainen tiennyt. Agar kurtisti kulmiaan. Hän ei pitänyt tietämättömyyden mukanaan tuomasta tunteesta.
Käsi yhä kahvalla, haltia harkitsi vielä, vetäisikö vain oven kiinni faurran kuonon edestä. Vaikka nainen oli tähän mennessä ollut kohtelias, oli hän silti velho. Ja kaikesta päätellen vahva sellainen, mikäli nainen oli saanut paikan hovista. Kenties faurra oli lähestynyt häntä niin huolettomasti, koska oli luottavainen taitoihinsa, voimaansa. Yksi ovi heidän välissään ei estäisi hovivelhoa jos hän haluaisi päästä sisään.
Sormet värisivät nuijan kahvalla. Velho oli yksin. Agar tiesi kyllä, ettei hovin väkeen sopinut kajota, mutta se ei estänyt häntä leikittelemästä ajatuksella. Kuinka nopeasti naista alettaisiin kaivata, jos tämä ei palaisikaan? Kuka tiesi hänen tulleen tänne, kenet kadonneen hovivelhon perään lähetettäisiin, kuka löytäisi perille?
Oli miten oli, noita ei tiennyt tarpeeksi.
Tuskastuttavan pitkän hiljaisuuden jälkeen Agar irrotti otteensa luisesta kahvasta. Hän käänsi naiselle selkänsä ja asteli sisälle taloon. Hienovarainen osoitus siitä, ettei hän kokisi oloaan uhatuksi, vaikka jokainen lihaksensa ja aistinsa olikin vireystilassa, valmiina toimintaan.
Näennäisen piittaamattomana mies siirtyi peremmälle huoneeseen, aina takan ääreen asti tarkistamaan patansa tilanteen.
"Jätä sauvasi ulos", tummatukkainen lausui vielä, taakseen katsomatta. Äänensävy kertoi, ettei se ollut pyyntö. Jos hän pystyi asiaan vaikuttamaan, Agar ei halunnut mitään ylimääräistä, potentiaalisesti voimallista sisälle taloonsa.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Jan 21, 2016 11:36:43 GMT 2
Selén Käpykoto
Hiljaisuus kahden taikaataitavan välillä oli pitkä ja jännittynyt. Naisen ilme oli koko ajan kirkas ja aurinkoinen, mutta edes hän ei voinut kieltää, etteikö muutama hikikarpalo olisi noussut hänen selälleen tämän takia. Sisältä kantautui porisevan padan ääni, ulkoa taas kaukainen linnunlaulu ja lehvästöjen kahina. Faurra olisi varmaan vaipunut näiden äänien ansiosta iloisesti energiavirtojen mukaan, mutta kiinnostus sai hänet pysymään tässä hetkessä. Selén tiesi noidan arvioivan itseään, ja salli sen täysin. Olihan hän itse ilmestynyt toisen ovelle ilman suurempia ilmoitteluja.
Hyvä hetken kuluttua noita kuitenkin kääntyi ja astui sisälle. Leveä hymy valtasi faurran kasvot. Vaikka mies ei mitään sanonutkaan, oli tämä ele kutsu sisälle. Selén ensin vain vilkaisi sisälle. Täyteen ladottuja hyllyjä, jokainen pinta täynnä jotain tavaraa... Juuri kun nainen oli astumassa peremmälle, noita lausui pyytönsä. Tai no, käskynsä.
"Ah tietysti, vaikka tämä vain kävelykeppi onkin", Selén totesi heleällä äänellä ja jätti sauvansa oven viereen nojalle.
Hän astui sisälle ja veti oven kiinni perässään.
Ilma oli hyvin tunkkaista, ja siinä leijui sekä suitsukkeiden että ruuan tuoksu. Selén, vaikka pitikin raikkaasta ilmasta, ei häiriintynyt tästä. Hänhän työskenteli puolet ajastaan tunkkaisissa, pölyisissä kirjastoissa. Työnhuoneensa hän sentään sai halutessaan tuuletettua, mutta kirjasto olikin jo hankalampi asia. Tila oli ahdas ja hämärä, valoa tuli pääosin vain ikkunoista ja takasta. Sen tarkemmin katsomatta ympärilleen Selén huomasi pöydän ikkunan alla. Varoten potkimasta tai tallaamasta lattialla olevia tavaroita hän pujotteli pöydälle, nosti tavarat - muutaman kirjan ja säilykepurkin - jakkaralta pöydälle ja pyyhkäisi hieman ylimääräisiä pölyjä sen päältä. Sitten hän hyppäsi istumaan sille, kasvot kohti tilaa. Hänen sorkkansa eivät ylettäneet lähellekään lattiaa.
Selén sai nyt paremman tilaisuuden katsella ympärilleen. Niin kuin hän oli jo aiemmin huomannut, tila oli hyvin ahdas. Kaikki hyllyt ja tasotilat huoneessa oli täytetty kirjoilla, purkeilla ja kaikilla pienesineillä. Faurran sisuksissa pyöri halu päästä tutkimaan millaisia kirjoja noidalla oikein oli, ja mitä kaikkea monet purkit ja pullot sisälsivät. Hän kuitenkin piti uteliaisuutensa kurissa - toistaiseksi ainakin. Korkealla kattoparruista roikkui yhtä jos toista pataa ja yrttiä. Torahampainen ei itse olisi ylettynyt noihin, mutta noidan varmaan itse täytyi varoa, ettei lyönyt päätään niihin. Sivummalla oli portaat johonkin toiseen huoneeseen tai tilaan. Mitäköhän siellä oli...?
"Mukavanoloinen mökki", faurra sanoi iloisella äänellään, katsoen hääräilevää noitaa, "Näytät käyttävän paljon tilastasi töidesi parissa. Mikä onkaan nimesi, herra?"
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Jan 21, 2016 19:58:21 GMT 2
Agar Prendrialainen
Sauva -kävelykeppi-, jätettiin ulos ilman vastaan hangoittelua. Haltiaa ei kepakon uusi merkitys sen kummemmin kiinnostanut. Ja ainahan velho saattoi valehdella, ei tummatukkainen naista tuntenut. Ei ollut tavatonta olettaa, että naisen sauva tummine kivineen pitäisi sisällään jotakin, mahdollisesti voimakasta ja tuhoisaa. Maagien tiedettiin voivan vahvistaa kykyjään erilaisin asioin ja esinein, ja tällaisen esineen mukanaan kuljettaminen oli vain järkeenkäypää. Sauva sai siis jäädä, oli se mikä hyvänsä.
Nuija laskettiin lattialle takkaa vasten, ja sen sijalle mies nappasi tulisijan edustalta sankosta koukkupäisen hiilihangon. Vedettyään padan syrjemmälle liekistä hän keräsi hihaansa kämmeneensä ja nosti varoen padan kantta. Kuuma höyry lehahti haltian kasvoille, mikä sai hänet sulkemaan silmänsä hetkeksi. Tuoksu padasta levisi vahvana mökkiin.
Pata jäi yhä paikoilleen; ruoka saisi hautua vielä pitkän tovin. Agar ei kuitenkaan noussut kyykystään tulisijan luota aivan heti. Hän kuunteli naisen, Selénin kopistelevan sorkillaan pöytään ikkunan äärellä ja asettuvan puiselle tuolille. Hetken ajaksi laskeutui jälleen hiljaisuus, yhä noidan puolesta jännittyneempää ja levottomampaa kuin faurran.
Velho avasi suunsa ensin.
Naisen sanat toivat äkisti esiin muiston Nasadferista. Ensimmäinen asia, jonka tämä nuori faurra teki, oli kehu hänen kodistaan. Kuinka...tyhjänpäiväistä. Turhaa, pinnallista rupattelua. Mutta samalla se oli vilpitöntä. Ystävällisyyttä ilman muuta kummempaa syytä, kuin ollakseen kohtelias.
Agar mumisi hampaidensa välistä jotain, mikä kuulosti enemmän murahdukselta. Ennemminkin ilmaus siitä, että hän oli kuunnellut, kuin vastaus velhon jutusteluihin. Kysymykseen hän sen sijaan vastasi, mutta hetkisen tauon jälkeen sekin.
”Kyy”, hän kertoi lopulta seisomaan noustessaan, kaurisolentoa vilkaisten. Agar ei voinut ymmärtää, miksi nainen näytti suorastaan sädehtivän ilosta paikallaan pöydän ääressä, leveä hymy kasvoillaan.
Selénin miehittämän pöydän ääressä oli toinenkin tuoli, mutta tummatukkainen raivasi itselleen tilaa keskemmällä huonetta seisovan arkun päältä. Hän pudotteli huolettomasti lattialle takin ja vaalean huivin, sekä korjasi kasaan nipun sulkia ja asetti ne viereisen kirjapinon päällä seisovaan ruukkuun.
Vain saadakseen käsilleen jotain tekemistä, haltia kaivoi piipun jälleen taskustaan. Hetken etsittyään hän löysi taskun pohjalta myön pienen tikun, jolla alkoi puhdistaa piipun pesää. Hän loi odottavan katseen Seléniin. Mies oli niin ärtynyt kuin utelias tietämään, mitä velho oikein halusi.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Jan 21, 2016 20:22:02 GMT 2
Selén Käpykoto
Ruuan huomaava tuoksu täytti mökkiä. Selén kuitenkin tunnisti lihan tuoksun, vaikka ei tarkalleen tiennytkään, mistä eläimestä oli kyse. Hän ei itse lihaa syönyt missään tilanteessa, ei edes kohteliaisuussyistä. Hänelle kaikki elämä oli arvokasta. Tosin, hän ei tuputtanut omaa maailmankatsomustaan kenellekään muulle. Hän pärjäsi hyvin sienillä ja kasveilla, sekä satunnaisesti kananmunilla.
"Mukava tutustua", faurra sanoi ilmeensä ja äänensä säihkyen. Hänellä ei ollut väliä, kertoiko noita hänelle oikean nimensä vai lempinimen. Ehkä mies rohkaistuisi myöhemmin kertomaan koko nimensä, "Tiesitkö, Prendrianissa kyitä pidetään pahana enteenä."
Tämä oli tapa pitää keskustelua jollain tavalla yllä, kun noita raivasi tilaa arkulle keskelle huonetta. Hieman velhoa harmitti, että tuo ei tullut hänen kanssaan samaan pöytään. No, ehkä tuo oli vain ujo. Kyllä jää ennen pitkää murtuisi.
Noidalta saatu, odottava katse oli Selénille tuttu. Hän sai sitä osakseen kaikilta vähemmän puheliailta ja korkeampiarvioisemmilta. Sillä ei siis ollut mitään muuta merkitystä naiselle kuin lupa aloittaa puhuminen.
"En ole koskaan ennen päässyt keskustelemaan noidan kanssa kunnolla. Tavallisesti noidat vain pakenevat nenäni edestä jostain kumman syystä", vesikauris naurahti keveästi tajuamatta ollenkaan, kuinka hovivelhon titteli karkottaisi noitia kuin saippua täitä. Velho vilkuili ympärilleen huoneessa, vaikka olikin ehtinyt jo tuijotella miltein kaikkea. Se oli vain tapa, ettei keskustelutoveri ahdistuisi hänen kiiluvan katseensa alla, "Teen tutkimusta liittyen energiaan ja henkiolentoihin. Uskon, että sinulta voisin saada tietoja asioista, joita en ehkä muuten tajuaisi."
Vasta tämän sanottuaan Selén käänsi metsänvihreät silmänsä piippuaan puhdistavaan haltiaan.
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Jan 21, 2016 20:53:34 GMT 2
Agar Prendrialainen
Noita heilautti kahta sormeaan ilmassa vähättelevässä eleessä. Mukava oli selvästi hyvin erilainen käsite heille kahdelle.
Velhon sanat kuulostivat ennemmin toteamukselta, kuin kysymykseltä. Ehkä Agar oli mielessään hieman yllättynyt, että Selén tiesi Prendrianissa vallitsevasta uskomuksesta, mutta toisaalta, mitäpä hovin velholta saattoi odottaa. Naisella oli varmasti mahdollisuus päästä käsiksi lukemattomiin kirjoihin ja kääröihin. Kenties faurra oli kotoisin samasta läänistä, kuin hänkin.
Mies ei kuitenkaan voinut olla naurahtamatta kuivasti. Ääni oli kuin ruosteinen sarana hänen huuliltaan.
”No sitten tiedät, mistä sain nimeni”, Agar hymähti kylmästi, ottaen ääneensä vakavan sävyn. Pieni huvittuneisuus oli kuitenkin luettavissa hänen siristykseen puhjenneissa silmissään.
Hetken mies ehti jo katua ikinä avanneensa oven. Nainen oli siis pyrkinyt noitien puheille aiemminkin, ja ilmeisesti magian toverinsa olivat olleet häntä viisaampia ja poistuneet paikalta. Ja nyt hän oli päästänyt faurran kotiinsa. Kuinka typerää.
Yksi sana Selénin puheessa kuitenkin herätti välittömästi miehen mielenkiinnon. Kasvonsa hän piti kurissa, mutta sormet säpsähtivät piipun varrella innostuneesti. Agar ei ollut uskonut, että naisella olisi mitään sellaista sanottavaa, mikä liikuttaisi häntä millään tavalla. Mutta nyt faurra paljasti heillä olevan samoja kiinnostuksen kohteita.
Jottei hän vaikuttaisi liian uteliaalta asiasta, noita odotti hetken, ennen kuin nosti katseensa hovivelhoon päin.
”Ja mitähän sellainen tieto olisi?” Agar kysyi, päätään hivenen kallistaen.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Jan 21, 2016 21:31:20 GMT 2
Selén Käpykoto
Kyy avasi ensimmäistä kertaa suunsa kunnolliseen vastaukseen. Tuon narisevasta äänestä saattoi miltein kuulla, ettei tuo voinut hyvin. Siitä Selén ei niinkään välittänyt. Tärkeämpää oli, mitä noita sanoi. Faurra muisti etäisesti toisen haltian majatalossa sanoneen noidan olemuksen olevan kuin tappava, tai jotain sen suuntaista. Olikohan noita siis vaarallinen? Selén ei nähnyt tuossa mitään vikaa, mutta hänen sinisilmäisyytensä oli johtanut hänet monesti yhteen jos toiseenkiin vaaralliseen tilanteeseen.
Pieninkin epäillys jäi kuitenkin kasvavan innon alle. Selén näki sen suurena askeleena, että Kyy puhui hänelle enemmän kuin sanan tai kaksi putkeen. Lisäksi hän ja noita taisivat molemmat olla kotoisin Prendrianista. Faurra sai vaivoin pidäteltyä itseään kysymästä tarkempaa tietoa, mistä noita oli kotoisin. Jos he vaikka olisivat asuneet samalla alueella tai... No, nyt oli parempi keskittyä.
"Yhtä ja toista. Ah, pieni hetki", Selén vastasi ja kaivoi nopeasti muistikirjasensa, sulkakynänsä ja mustepullonsa esille. Hän selasi nopeasti alkupään muistiinpanoja, mitä oli kirjoittanut ylös joskus aiemmin noidista. Nopea vilkaisu riitti, ja hän selasi auki ensimmäisen puhtaan sivun. Edellisen sivun muste oli näemmä jäänyt vielä hieman märäksi, mutta teksti ei ollut näemmä sotkeutunut liian pahasti, siitä sai vielä hyvin selvää. Faurra kastoi murtuneen sulkakynänsä musteeseen ja alkoi kevein liikkein luonnostella sivun ylälaitaan. Siitä syntyi hitaasti hyvin realistinen kuva edessään istuvasta Kyystä. Tätä tehdessään hän puhui kevyesti - ja tietysti varoi näyttämästä toiselle, mitä oli tekemässä, "Te noidat keräätte käyttämänne energian suoraan ympäristöstä, mutta teillä on useita eri metodeita. Haluaisin tietää mistä sinä keräät tarvitsemasi energian. Ai niin, ja jos olet tekemisissä henkiolentojen kanssa, haluaisin myös tietää millaisten olentojen kanssa ja missä olosuhteissa olet ollut tekemisissä. ...Ei kai tämä ole sinusta liian tungettelevaa?"
Faurra varmisti vielä loppuun hieman nopeammalla sanatahdilla. Hänellä oli tosiaan tapana piirtää kuvia tapaamistaan henkilöistä. Hän tapasi paljon kaikennäköistä porukkaa, ja siksi oli miltein mahdoton muistaa kaikkia. Tästä syystä olikin hyvä piirtää jonkinlainen muistutus Kyystäkin. Jos Selén vaikka myöhemminkin pääsisi hänen kanssaan jälleen tekemisiin.
|
|
Ghaldun
Hevostenhoitaja
Red and yellow, kill a fellow
Posts: 59
|
Post by Ghaldun on Jan 21, 2016 22:12:50 GMT 2
Agar Prendrialainen
Tuhkaa karisi noidan syliin piipusta. Hän puisteli sitä välillä housuiltaan, välittämättä siitä, kuinka se jätti harmaamman tahran kankaaseen. Vähän väliä mies vilkuili faurraa kulmiensa alta. Etenkin kuullessaan naisen kahistelevan jotain. Pian pöydälle hänen eteensä nostettiin laukusta kirjoitusvälineet ja pieni kirja. Sulkakynä näytti paremmat päivänsä nähneeltä, mutta niin näytti suurin osa Agarin omista sulkakynistäkin.
Selén alkoi sujuvasti raapustaa vihkoonsa jotakin. Kynä liukui paperilla ketterästi, naisen vilkaistessa välillä hänen suuntaansa. Epämiellyttävä tunne nipisti jälleen noitaa. Hän ei pitänyt siitä, ettei nähnyt, mitä velho teki.
Agar nyökkäsi muutaman kerran faurran selityksen tahtiin. Levoton jalka naputti jälleen lattiaa hänen sulatellessa Selénin sanoja. Viimeisimmälle noita kuitenkin tuhahti lähes närkästyneenä.
”Tungettelevuutesi taisi ylittää rimansa sinun pakottaessa tiesi läpi loitsustani”, noita tokaisi. Vaikka äänessään ei ollut erityistä ärtymystä, oli vaikea sanoa, kuinka tuohtunut mies asiasta oli. Agar kuitenkin kohautti olkiaan välinpitämättömänä. Tehty mikä tehty. Velho oli täällä nyt.
Käsi pyyhkäisi viimeiset tuhkanmurut ruskealta kankaalta. Tikun hän sujautti takaisin taskuunsa, mutta nyt tyhjää piippua hän pyöritteli yhä käsissään. Mies oikaisi pitkät jalkansa ja risti ne nilkoista.
”Miksi tarvitset tätä tietoa?” Velho oli sanonut tekevänsä tutkimusta, mutta se ei ollut, mitä Agar tarkoitti. Hän jatkoi kysymystään painostavalla äänellä: ”Onko Ryónion kiinnostunut siitä jotenkin?” Tummatukkaista eivät poliittiset asiat tai saaren hallinto kiinnostaneet, mutta hän ei halusi luovuttaa tietoaan jollekulle, joka käyttäisi sitä hyödykseen hovissa.
|
|
|
|
Post by Vampuuri on Jan 21, 2016 22:41:55 GMT 2
Selén Käpykoto
Nopea muotokuva noidasta muodostui. Nopeasti Selén kirjoitti nimen Kyy kuvan vierelle, tietysti lainausmerkeissä. Eihän se ollut miehen oikea nimi, se oli käynyt selväksi velholle. Pelkästään nimi itse kertoi, ettei se ainakaan ollut hänen syntymänimensä, ja myös mies oli maininnut, että hänet oltiin nimetty niin... Selén huomasi pienen virheen logiikassaan, mutta antoi olla. Hän kutsuisi miestä Kyynä, jos tuo niin sanoisi. Nimen alle hän kirjoitti muutaman lisätuntomerkin, jos kuva sotkeutuisi. Valkeat läikät tummassa ihossa, verestävät silmät, tärisevät kädet. Käsien tärinä oli käynyt varsin selkeäksi faurran tarkkaillessa miehen toimintaa piippunsa parissa.
Selén säpsähti hieman Kyyn terävästä kommentista hänen tungettelevuuteensa. Välittömästi faurra painoi korviaan taaksepäin niin paljon kuin suippohatultaan pystyi ja kasvoilleen levisi pahoitteleva hymy.
"Anteeksi siitä", velho hieraisi kynäkädellään niskaansa - hän saattoi sotkea itseään vähän musteella siinä samassa, "Olin vain niin utelias, en mahtanut itselleni mitään."
Huono syy, mutta ainakaan se ei ollut tekosyy.
Selén kastoi kynänsä jälleen musteeseen, aikeenaan seuraavaksi kuvailla lyhyesti mitä kaikkia yrttejä ja muita kasveja miehen katosta roikkui. Maininnat myös useista luista ja muusta kuolemaan viittaavasta oli myös pistettävä ylös. Noita tosin kysyi varsin asiallisen kysymyksen, mutta siihen olikin sitten hankalampi vastata.
"Ryónion ei ole kiinnostunut, ainakaan suoraan", faurra sanoi hieman hitaammin, liikuttaen samalla korviaan mietteliäänä, naputellen sulkakynänsä rikkinäistä päätä leukaansa vasten, katse nousten hieman noidan yläpuolelle, "Mitä teen, on perustutkimusta. Ihan vain, että meidän kaikkein ymmärrys ympäröivästä maailmasta parantuisi. Ei siis mitään, mistä hovi hyötyisi ainakaan välittömästi."
Selén huokaisi hiljalleen, ensimmäisen kerran hänen hymynsä hyytyi hieman. Hän katsoi alas kirjaansa, raapustellen kuvaa kuivuneesta yrtistä, johon silmänsä olivat osuneet. Hänellä oli vuosi vuodelta vaikeampi pitää tutkimuksensa rahoitusta yllä. Tähän mennessä hän oli saanut hovin vakuutettua työnsä tärkeydestä, mutta... Hän eteni liian hitaasti. Ei kivikovia tuloksia. Vain teorioita ja yksittäisiä tapauksia. Eikä hovi voisi hyötyä tästä välittömästi millään tavalla taloudellisesti tai armeijan rakennuksessa.
|
|
